keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Noita hiljensi Big Benin

Britannian entisen pääministerin Margaret Thatcherin kymmenen miljonaa maksaneita hautajaisia vietettiin tänään St Paulin katedraalissa Lontoossa. Thatcher ei halunnut valtiollisia hautajaismenoja, sillä hän pelkäsi niiden jakavan parlamentin kahtia. Ja ihan oikein arvattu. Kompromissina hänelle järjestettiin lähes yhtä suureelliset ja kalliit hautajaismenot, mutta ilman 'state funeral' -leimaa. Myös Big Ben hiljennettiin hänen kunniakseen. Ihan semi big deal, sillä viimeksi näin tehtiin Churchilin hautajaisissa.

Ihan kaikki eivät rakastaneet Thatcheria. Varsinkin pohjoisen teollisuuskaupungeissa, kuten Liverpoolissa, Birminghamissa ja täällä Glasgow'ssa, Maggie Thatcher oli englannin kielen pahin kirosana. Rokkareiden duuni muuttui helpoksi -yleisön sai helposti villiintymään heittämällä keikan alkuun jotain solvaavaa Maggie Thatcherista. Teollisuutta ajettiin alas ja kymmenet tuhannet menettivät työpaikkansa. Pohjois-Irlannin nälkälakkoilijat eivät keränneet Thatcherin sympatioita, vaan heidän annettiin kuolla. Thatcher uudisti verotusta osittain tasaveron suuntaan -jokaisen aikuisen tuli maksaa tietty kunnan määrittelemä summa tuloihin katsomatta. Ja tätä verotusjärjestelmää päätettiin tietysti kokeilla ihan ensimmäiseksi Skotlannissa. Parin vuoden väännön jälkeen vero pääetttiin sitoa asuinkiinteistön arvoon. Tätä veroa maksaa siis vuokralainen, ei kämpän omistaja. Näin varmistetaan se, että hyvät alueet pysyvät hyvinä ja huonot huonoina.



Oikeisto - vasemmisto -kahtiajako on täällä myös ihan liian selvästi pohjoinen - etelä -kuilu. Bileitä Thatcherin kuoleman kunniaksi järjestettiin muun muassa Birminghamissa, Glasgow'ssa ja tottakai Trafalgar Squarella Lontoossa. Täällä keskustaan kerääntyi noin 300 hengen porukka korkkaamaan skumppaa ja laulamaan mieltä ylentäviä lauluja. Vasemmisto totta kai käytti häppeninkiä omiin poliittisiin tarkoituksiinsa, mutta kaikki George Squarelle kerääntyneet ihmiset eivät suinkaan olleet kommunisteja. Harmittaa, etten itse älynnyt mennä paikalle.

Thatcherin kuolemaa juhlivat ihmiset sanovat tottakai toivovansa nimenomaan thatcherismin, eivät itse henkilön kuolemaa. Emmehän me sivistyneet ihmiset koskaan arvostele ihmistä, me arvostelemme ainoastaan heidän mielipiteitään. Is Thatcher Dead Yet? -sivusto koki historiallisen hetken, kun iso NO vaihtui isoksi YES:iksi. Hetki taitaa mennä siihen, että vastaava sivusto voidaan perustaa myös Is Thatcherism Dead Yet -sloganilla varustettuna. Noita on kuollut, lehmä on kuollut... Kyllähän nämä huudot karuilta kuulostavat. Karua tässä on nimenomaan se, että näihin äärimmäisyyksiin ylipäänsä päästään tässä maassa. Tässä vielä bileiden teemabiisi, joka pääsi listakakkoseksi viime viikolla:


Jos video ei toimi tässä, kokeile linkkiä: https://www.youtube.com/watch?v=rHJoj9IqeKg


torstai 11. huhtikuuta 2013

Stirling ja karun kaunis Isle of Skye

Äiti ja isi olivat Skotlannissa käymässä ja lähdimme kahden yön mittaiselle roadtripille kohti ylämaita. Vaikka olen asunut täällä jo melkein kaksi vuotta, en ole tullut lähteneeksi kunnolla pohjoiseen. Suurin syy on kai se, että auto on yleensä vähän hankala vuokrata alle 25-vuotiaana, ja tietysti yleinen budjetin ja ajankäytön rajallisuus. No, niistä ei ollut tällä kertaa ongelmaa. Kiitos vielä kaikille osanottajille reissusta!

Herätyskello soi aikaisin aamulla viikko sitten maanantaina. Suuntasin ystäväni Adan kanssa junalla Glasgow'sta Edinburghiin. Siellä tapasimme vanhempani, vuokrasimme auton ja lähdimme liikkeelle. Lounaspaikaksi olimme valinneet pikkukaupunki Stirlingin, jonka tärkeimmät nähtävyydet ovat linna ja ikivanha silta. Mikäli linnat ovat lähellä sydäntä, kannattaa ehdottamasti piipahtaa Stirlingissä. Linnasta on nimittäin mahtavat näköalat, suurin osa huoneista on kunnostettu alkuperäiseen kuntoon, näyttelijät vastailevat linnassa kaiken maailman kysymyksiin ja alueella saa helposti kulumaan muutaman tunnin. Loistonsa aikoina se oli strategisesti kaikista tärkein linna Skotlannissa juuri keskeisen sijaintinsa takia. Englantilaiset ovat useaan otteeseen yrittäneet valloittaa Skotlantia, ja Stirlingissä käytiinkin Skotlannin historian ehkä myyttisin taistelu vuonna 1297. Tarinan mukaan kansan sankari William Wallace pysäytti silloin englantilaiset Stirlingin sillalle. Skotlannin ja Englannin kruunujen yhdistymisen myötä linna joutuikin enemmän tai vähemmän hunningolle.

Stirlingin linnasta on hyvät näköalat kaupunkiin. Täältä on hyvä vahtia liian kärkkäiksi alkavia englantilaisia.
Näyttelijät viihdyttivät vierailijoita linnassa.

Stirlingin linna tunnetaan muun muassa monipuolisesta koristelusta niin sisä- kuin ulkopuoleltakin.  Puuhun on kaiverrettu useat tärkeät kasvot, jotka terveshtivät vierailijaa sisääntuloaulan katosta.

Vaikka tässä kuvassa näyttääkin aurinkoiselta, lämpötila oli ehkä reippaassa viidessä asteessa ja tuuli kävi todella kovaa. Ei siis mielestäni ollut mikään varsinainen jäätelösää, ainakaan millään perinteisillä mittareilla.

Stirlingistä jatkoimme luoteeseen. Matkalla Edinburghista Stirlingiin ei ollut oikeastaan mitään nähtävää, mutta Stirlingin jälkeen maisema alkoi pikkuhiljaa muuttua todella kauniiksi. Yhtäkkiä tuntui siltä, kuin olisimme osuneet keskelle Alppeja. Viivästyneen kevään ansiosta vuorten huiput olivat peittyneet lumeen. Ne kohosivat jylhinä yllemme. Lampaita oli joka paikassa. Olimme suunnitelleet yöpyvämme Fort Williamissa tai jossain siinä lähistöllä. Tarkoitus oli myös käydä Britannian korkeimman vuoren Ben Neviksen mukaan nimetyssä tislaamossa. Ajoreitti kulki Callanderin ja Crianlarichin kautta melko kapeaa tietä pitkin, mutta tällä tiellä oli sentään vielä kaksi kaistaa. Ja älkää tosiaan kysykö, miten nuo paikannimet lausutaan...

Fort William osoittautui kuitenkin hieman isommaksi paikaksi, kuin olimme odottaneet. Sieltä ei löytynyt mitään pientä söpöä kalastajakapakkaa ja kylän ainoata B&B:tä, kuten olimme visioineet. Tislaamokin oli jo ehtinyt mennä kiinni ennen kuin pääsemme perille. Päätimme siis jatkaa matkaa. Mutta minne? Emme halunneet ajaa koko yötä, joten pohjoisrannikko oli poissuljettu vaihtoehto. Katsoimme hetken karttaa. Päätimme suunnata länteen, saaristoon. Olin kuullut Isle of Skyesta paljon hyvää, ja sitäpaitsi sielläkin olisi tislaamo. Jatkoimme siis matkaa kohti Mallaigia, mistä pääsisimme lautalla Skyelle seuraavana aamuna.

Pysähdyimme ennen Mallaigia pienessä muutaman talon asuinyhteisössä, jota ei kokonsa puolesta voi oikein vielä kyläksi kutsua. Siinä oli Spar, pari hassua taloa ja ravintolaa ja yksi hotelli. Sinne siis. Uudet omistajat olivat pitäneet hotellia vasta muutaman viikon. Hotellin ravintolassa tilasimme kokoelman erialisia kala- ja merenelävä-annoksia ja Skyella valmistetut Ale-oluet. Ja ihan oikeasti, mikään ei ole parempaa, kuin tuore seafood! Aika monella kriteerillä kala lienee tuoretta, jos se on kalastettu samana päivänä jostain muutaman kilometrin päästä. Näin me ainakin halusimme uskoa. Simpukka- ja osteriviljelmiä oli näkynyt paljon matkan varrella, eli eiköhän ne oltu sieltä jostain haettu.
  
Alppimaisemaa Skotlannissa.

Täällä on kylmä! Äiti ja ystäväni Ada yöpaikassamme.
Viskiä ja jotain todella hämärää puuhaa hotellihuoneessa.

Päivä II

Seuraavana aamuna lähdimme liikkeelle heti aamiaisen jälkeen. Ehdimme juuri kello yhdeksän lautalle, ja pääsimme ajamaan käytännössä suoraan lauttaan. Suussa oli kellonaikaan nähden hieman tottumaton savukalan maku. Olin nimittäin vaihtanut aamun Scottish Breakfastistani lihat savustettuihin makrilleihin. Tuntui siltä, että aamiaisella selviäsi tällä kertaa ihan oikeasti pitkälle päivää. Lauttamatka Skyelle kesti vajaan puoli tuntia. Kerrospukeutumisesta oli hyötyä, sillä kylmä tuuli kävi todella kovaa. Säästä ei kuitenkaan voinut valittaa. Meille osui koko reissun ajaksi ainoastaan aurinkoisia päiviä, mikä on todellakin poikkeus säännöstä.

Lounaaksi asetuimme näköalapiknikille jonnekin keskelle saarta. Katkarapuja, mansikoita, juustoa, patonkia... Ruokajuomana oli Crabbies-inkivääriolutta ja tietysti Isle of Skye -panimon alet. Aurinko paistoi rintelle sen verran kovaa, että kävi jo mielessä, josko siitä saisi ihan ihonsa poltettua reissun kunniaksi. Mutta ei nyt sentään. Saari on oikeastaan liian idyllinen, jotta voisin kuvitella viettäväni siellä pidemman aikaa kuin muutaman viikon. Muutama koulu, isokokoinen mökkikauppa sekä kirjasto- ja terveydenhoitoauto tulivat kuitenkin vastaan, eli kyllä sieltä tuntuu kaikki tärkeimmät palvelut löytyvän. Asukkaita on saarella reilut 9000.

Iltapäivästä kävimme tottakai tislaamossa ja asetuimme yöksi Taliskeriin. Söimme jälleen hyvää seafoodia ja nautimme olostamme. Seuraavan aamun herätys olikin jo viideltä, sillä meidän piti ehtiä puoleksi päiväksi takaisin Glasgow'hon. Nyt on tullut jo melkein tavaksi käydä tilaisuuden tullen pulahtamassa jossain Skotlannin jäisistä järvistä, ja kävinkin hyisellä aamu-uinnilla isin perässä. Olihan se kylmää. Tunto palasi jalkoihin kuitenkin jo kymmenen minuutin kuluttua siitä, kun olin hiippaillut järveltä takaisin autolle.

Nyt huomaa sen, että muutama vuosi täällä on ihan oikeasti skotlantilaistanut minua. Sen lisäksi, että laitan teeheni maitoa, tykkään nykyään myös viskistä. Lisäksi mun puheestani on ilmeisesti vaikeampi saada selvää kuin ennen. Olen kehittänyt jonkun ihan oman aksentin, johon olen poiminut vaikutteita vähän kaikkialta. Eikä edes pelkästään briteiltä, vaan ihan varmasti siinä on pikkasen jotain jenkkiä, pikkasen suomalaista ja pikkasen jotain mun ihan omaa. Mix and match. Eli hyvinhän se istuu tänne, kun kahden vierekkäisen kylänkin puhetavoissa voi olla iso ero, ja omasta aksentista ollaan yleensä ylpeitä.



Minä ja isi lautalla. [KUVA: ADA-MAARIA HYVÄRINEN]

Perillä rannassa! Näkymät kiinteää maata kohden.


Taliskerin tislaamo.
Merinäkymiä Taliskerista.