Mitä niistä halkeilevista seinistä ja rapisevista maaleista...

Viime päivinä Facebookissa oli kaksi hilpeää päivitystä Glasgow'hon palaamisesta.

Kämppikseni Lucy: "Jäin pois junasta Queen Streetillä ja siinä joku pummi keräili röökinnatsoja roskiksista ja jatkoi niiden polttamista. Kiva olla takaisin täällä."

Laajennetun kaveripiirin Johann: "Takaisin Glasgow'ssa. Mikä on ensimmäinen juttu, josta kuulen? Joku tyyppi on just murhattu ihan mun kämpän edessä. Hirveän kotoisa olo..."

(fb-päivitykset mun vapaasti kääntäminä, originaalikieli englanti, ei täällä kaikki puhu suomea, vaikka suomalaisia opiskelijoita onkin melko paljon...)

Glasgow on kuuluisa siitä, että meininki on välillä vähän rough. Yliopiston uusien opiskelijoiden ohjeissa neuvotaan liikkumaan taksilla öisin tai suunnittelemaan kävelyreitit siten, ettei kukaan joudu kävelemään mitään pätkää yksin. Täältä löytyy vierekkäisiä asuinalueita, joissa kadun toisella puolella eliniänodote on kymmenen vuotta alhaisempi kuin siellä kadun paremmalla puolen. Britannia on luokkayhteiskunta, mikä taitaa näkyä muussakin kuin aksentissa. Mitä kauempana puhuttu aksentti on kuningattaren englannista ja mitä vaikeaselkoisempi se on ulkomaalaisille, sitä alempana kyseinen henkilö todennäköisesti on yhteiskunnan rappusilla.

Glasgow eli ennen teollisuudella ja telakoilla, mutta monet sen alan työpaikat ovat siirtyneet melko tehokkaasti halvemman työvoiman maihin. Sosiaaliturvaa karsittiin rutkasti 80-luvulla ja nyt taas kerätään rahoja alijäämän leikkaamiseen yhteiskunnan köyhimmiltä. Ehkä siinä muutama syy siihen, miksi katukuvassa näkyy paljon kerjääviä glasgowlaisia ja asunnottomia myymässä Big Issue-lehteä. Opiskelumaksut ovat myös olleet koko ajan nousussa, ja vaikka opiskelu onkin skoteille ilmaista, kaikilla muilla briteillä on iso velkataakka valmistuessa. Kaduilla näkyy myös selvästi opiskelijan näköisiä ihmisiä kerjäämässä.

On täällä paljon hyvääkin, opiskelijaelämässä lähinnä sitä. Ihmiset ovat lähtökohtaisesti hirveän ystävällisiä.  Muun muassa Tescon edessä päivästä toiseen seisovan Big Issuen myyjän kanssa juttelisin mielelläni pidempäänkin, jos saisin jotain selvää hänen aksentistaan. Kaupoissa kysellään kuulumisia ja ostokset pakataan kassiin. Ja onhan elämä tavallaan kirjavampaa, kun täällä on ihan oikeasti rapakunnossa olevia huonomaineisia asuinalueita, sellaisia kuin Helsingin Kallio on ehkä joskus ollut.

Maryhill on juuri tuollainen huonomaineinen alue, ja Maryhill Roadilta olemme löytäneet kämpän ensi vuodeksi. Tosin tässä tapauksessa kyse on enemmän maineesta kuin todellisesta hämärämeiningistä, sillä kämppä on sen verran lähellä yliopistoa ja hyvämaineista Westendiä, että ongelmia tuskin tulee. Myös yliopiston suurin opiskelijakylä on ihan naapurissa. Aivan mahtavaa, että kämppä vihdoin löytyi! Kuuden hengen yhteiskämpät ovat olleet kiven alla, ja tämä on kaiken lisäksi todella halpa.  Kyllä täällä ihan hyvin pärjää, kunhan osaa kiertää tietyt alueet pimeän tultua, käyttää taksia ja tulla iltaisin porukassa kotiin.

Kämppä näyttää ulkoa todella rähjäiseltä ja rappukäytävässä putovat sekä maalit että kaakelit niskaan, mutta sisältöhän se on mikä ratkaisee. Keittiö on iso, kaikki fasiliteetit ovat kunnossa ja meille on annettu vapaus maalailla seiniä ja järjestellä kämppää muutenkin miten parhaaksi näemme. Mitään vuokrasopimusta ei tosin ole vielä tehty, mutta kämppä on otettu pois markkinoilta ja kunhan saamme vuokravakuuden kokonaan maksettua sopimuksenkin tekeminen pitäisi tulla ajankohtaiseksi. Ainut seinänaapurimme on tietääkseni alakerran morsiusliike, joka sulkee ovensa iltakuudelta. Tämä tarkoittaa siis seuraavaa: bileet, bileet!!

Muuten mulle kuuluu lähinnä opiskelua. Saksan, Venäjän ja Kiinan poliittiset järjestelmät alkavat olla melko hyvin hanskassa. Politiikan tentti on torstaina, sitä seuraavana torstaina itä-Euroopan tutkimusken tentti ja siitä viikon päästä public policy. Torstaina on myös meidän rugbyjoukkueen Oscar gaala -teemainen palkintojenjakotilaisuus. Fancy dress siis kehiin jälleen! Mulla ei kyllä ole mitään hajua, miksi voisin pukeutua. Ideas, anyone? Muutama klassikkolookki: punainen matto, Oscar-patsas ja itkuinen häviäjä, jolta valuvat meikit naamalta. Pari joukkuekaveria visioi myös pukeutuvansa random Oscar-nimiseksi kuuluisuudeksi. Kyllähän näistä voisi työstää, mutta kivempi olisi keksiä jotain omaperäisempää.

Tosimies pelaa rugbya darrassa -ainakin kiertueella Luxemburgissa

Palasin myöhään viime sunnuntai-iltana rugbyreissulta Luxemburgista. Nyt olen sen verran palautunut, että blogipäivityskin onnistuu... Rugbykulttuuriin kuuluu tottakai olennaisena juhliminen, ja sitä tulikin reissussa tehtyä huomattavasti enemmän kuin itse rugbyn pelaamista. Lads on tour! Go hard or go home! Pääasia, että meininki on mahdollisimman miehekästä. Turha tässä on mitenkään kovin naisellisesti käyttäytyä.

Lauantaina meitä oli vastassa Luxemburgin ainut naisten joukkue Walferdange Foxes. Kyllä kai reissulle piti jokin tekosyy hankkia... Vastustajajoukkue oli aika samanlainen kuin meidän joukkueemme, eli paljon nopeita jalkoja, mutta vähän huolimatonta kontaktipelaamista. Peli päättyi meidän tappioksemme, ehkä osin myös sen kollektiivisen krapulan takia. Yllättävän hyvin meillä kuitenkin lähti peli kulkemaan, kun ottaa huomioon, että osa porukasta tuli edellisenä iltana takaisin hotellille kello kuuden aikoihin aamuyöllä.

Luxemburgissa ei ollut satanut muutamaan viikkoon ja kenttä oli sen mukainen: varsin epämukavaa kovaksi kuivunutta mutaa harventuneen ruohokerroksen alla. Loukkaantumisriski tottakai kasvoi kovan kentän takia. Meidän kapteeni kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan polvivamman takia ensimmäisen puoliajan loppupuolella. Mitään sisäisiä rakenteita ei kuitenkaan ollut mennyt rikki, eli parantumisessa ei pitäisi kulua kovin pitkään. Kastelulaitteet olisivat tietty käteviä kentän pehmittämiseen, mutta kun rugby ei ole mikään iso laji Luxemburgissa, joten se siitä luksuksesta. Tuli kyllä vähän Skotlannin märkiä ja mutaisia kenttiä ikävä.

Fiilis oli korkealla pelin jälkeen kun saimme kotijoukkueelta oluet käteen. [KUVA: HELEN DENNISON]



Luxemburg on kummallinen paikka. Tapasin perjantai-iltana eräässä yökerhossa viisi suomalaista, joista yksi oli töissä pankissa ja neljä muuta aupaireja. Kuten ilmeisesti kaikki. Maa on pieni, asukkaita vain puoli miljoonaa. Tosi harva siellä asuvista on aito luxemburgilainen, suurin osa on tullut töiden perässä. Ilmaisjakelulehdissä on söpöjä uutisia lentokentän matkustajaennätyksistä, hyvän naapuruston ominaisuuksista ja parkkipaikkaryöstöistä. Alkoholi, tupakka ja bensiini on halpaa ja kaikki muu melko kallista.

Jonkin verran ehdimme kierrellä myös nähtävyyksiä. Kävimme muunmuassa Casemates-luolaverkostossa seikkailemassa. Kyseessä on siis 23 kilometrin pituinen sokkelo, jota on käytetty sotien aikana varastona ja suojapaikkana. Kävimme myös palatsilla kääntymässä, mutta muuten tuli nähtyä lähinnä puistoja ja baareja. Juustot olivat ihania! Sääli vain, että olin reissussa ainoastaan täyteen ahdetun käsimatkatavararepun kanssa, muuten olisin ostanut mukaan kiitettävän määrän juustoja. Cheddar alkaa jo kyllästyttää pahemman kerran, mutta pienissä kaupoissa ei ole pajoa muuta tarjolla ja isommissakin kaupoissa muut juustot ovat kalliimpia. 

Ihmispyramidi on hyvää treeniä rugbypeliä varten, vai miten se nyt menikään? [KUVA: BETH DARBYSHIRE]

Reissussa meni hetki, ennen kuin tajusin, että englannin sijaan paikallisille kannattaa ehkä yrittää puhua saksaa. Virallisia kieliä on nimittäin kolme: ranska, luxemburg ja saksa. Olen asunut Saksassa ja käynyt myös lukioni saksaksi, ja oikeastaan puhun saksaa paremmin kuin englantia. En tiedä miksi, mutta saksan puhuminen tuotti jostain syystä ylitsepääsemättömiä vaikeuksia. Kai se johtui siitä, että olen tottunut puhumaan nimenomaan englantia ulkomailla: sitähän yleensä kaikki osaavat vähän, se on kansainvälinen business- ja turistikieli. Ja samalla silti koko muun joukkueeni äidinkieli. Tuntui tosi kummalliselta, kun satunnaiset ulkopuoliset varmaan luulivat, että olen vain laiska britti, joka ei ole koskaan vaivautunut opettelemaan mitään muita kieliä. Edes sitä ranskaa ihan vähäsen, kuten ilmeisesti suurin osa briteistä.

Nyt on kiva olla taas kotona Skotlannissa. Olen vähän jo edistynyt tentteihinlukuprojektissani, huomenna sen homman voisi yrittää saada kunnolla käyntiin. Sääkin on muuttunut taas kylmäksi, mikä on ehkä opiskelun kannalta ihan hyvä. Glasgow'ssa ei sentään tullut lunta niin kuin pohjois-Skotlannissa.