Joulu ja uusi vuosi on nyt vietetty, mutta olen vielä muutaman päivän Suomessa ennen paluutani Skotlantiin. Siirtymän kulttuurishokki meni tällä kertaa ohi huomattavasti nopeammin kuin aikaisemmilla kerroilla- silti menee edelleen päivä siihen, että opettelen katsomaan suojatiellä oikeaan suuntaan ja totun siihen, että ympärillä puhutaan suomea. Myös hintashokki iskee joka kerta. Hassusti pääsee unohtumaan se, että päälle kuusi euroa tuopista on Suomessa täysin hyväksyttävä ja normaali hinta.
Kävin pari päivää sitten tapaamassa kavereita Kaisaniemenkadun Iguanassa. Ja sieltähän löytyi hanasta tuttua Strongbow'ta. Kyseinen juoma on mielstäni brändäyksen ihme, jolla on myös reippaasti läppäarvoa: Suomessa aitona englantilaisena siiderinä mainostettu Strongbow on Britanniassa se kaikista halvin teinisiideri, jota voi ostaa kaupoista muun muassa kahden litran muovipulloissa. Kun kerroin Skotlannissa kämppiksilleni, että Strongbow'ta pidetään Suomessa melko hienostuneena, he vain nauroivat epäuskoisesti ja pyörittelivät silmiään. Ja ihmettelivät, että kuinka pahan makuista siideriä Suomessa sitten muka yleensä juodaan.
|
Kaisaniemenkadun Iguanassa Helsingissä on hanassa tuttua Strongbow'ta. |
Muistuuko mieleen Strongbow'n mainoskampanja muutaman vuoden takaa? Helsingin keskustassa ja lehdissä törmäsin silloin usempaan mainokseen, joissa fiinisti pukeutunut poolojoukkue rymistää uljaine ratsuineen Helsingin Tuomiokirkon eteen. Kummalliset mailat ja jo itsessään melko käsittämätön laji koettelevat tavallisen ihmisen ymmärrystä. Hulluja nuo englantilaiset, mutta niin hienoja. Nyt tuodaan siis oikein urakalla Suomeen sitä Brittein saarten parasta antia. Suuri ja ihmeellinen Strongbow, The Real English Cider.
Muun muassa Urheilulehdessä painettu mainos pääsi
A-lehtien MediaFinlandiassa toiselle sijalle vuonna 2008. Strongbow'n synnyinsijoilla yhdistelmä näyttää kuitenkin todella koomiselta. Näytin mainosta brittikavereilleni muutamissa illanistujaisissa Skotlannissa, ja kyllähän siitä huumoria irtosi. Saman henkisen vaikutelman voisi saada, jos vaikka Rainbow'n Ananas light -siideriä mainostaisi hulppealla risteilijällä Thamesille purjehtiva Suomi-neito sinisilmäisine sulhoineen. Hymy pysyy huulilla ja kilot kurissa, kun tuo mukanaan palan kauneinta Suomea. The Real Finnish Cider.
|
Muun muassa Urheilulehdessä ilmestynyt Strongbow'n mainos näyttää brittinäkökulmasta todella koomiselta. |
Huvittavaa tässä on myös se, että jos brittisiiderit ovat Suomessa niitä parempia siidereitä merkistä ja mausta riippumatta, niin Skotlannissa sitten ruotsalaiset. Rekorderligista ja Kopparbergista maksetaan baareissa ja kaupoissa reippaasti enemmän kuin Magnerista ja Strongbow'sta. Suomessa tilanne on toisin päin, kuten pettämättömästä markkinatutkimuksestani ilmenee. Tuontitavarassa on totta kai aina eksotiikkaa, mutta yllätyin silti. Ehkä siksi, etten itse ole mikään suuri makean siiderin fani. Supermakeat ruotsalaiset ovat varmaan enemmän skotlantilaiseen kuin suomalaiseen makuun. Glasgow'ssa niitä saa pulloissa lähes joka kuppilasta.
Miksei siis saman tien viedä sinne sitä ananasta kaveriksi?
|
Pettämätöntä markkinatutkimusta: Kopparberg Päärynä 3,15 € ja Srongbow 3,67 € Mannerheimintien 24 h Alepassa.
|
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti