Melkein kodin näköinen kämppä

Täällä sitä ollaan, takaisin Glasgow'ssa, tuossa raskaan työn ja raskaiden huvien kaupungissa. Kuljen samoja katuja viime vuonna, kaupoista saa samaa Tesco Value -tavaraa ja ulkona sataa. The Book Clubissa voi nauttia halpoja mansikkamargaritoja, harmi vaan, että nillä oli eilen Triple Sec loppunut kesken. Kattojen ylle kohoaa kirkkoon rakennetun Oran Moir -pubin torni. Sen avulla on helppo suunnistaa illalla, sillä tornin ympärillä on sininen sädekehä, joka näkyy pimeässä pitkälle.

Kaiken kaikkiaan tämä on edelleen se sama kaupunki, josta lähdin viime toukokuussa.

Juurikin klassisesti tuntuu siltä, kuin en olisi ollut poissa ollenkaan. Tosin nyt en asu enää yliopiston vieressä hienolla alueella kahden hengen huoneessa. Minulla on oma huone kimppakämpässä vähän kämäsemmällä alueella, kuitenkin vain parinkymmenen minuutin kävelymatkan päässä yliopistolta. Tilaa on todella paljon, ja oikeastaan huone on vähän liian iso ja korkea, etenkin talvikuukausien läämittämistä ajatellen. Seuraavana ostoslistalla ovat paksut verhot ja iso matto. Ja eristysteippi, jolla saa toivottavasti tilkittyä suurimman osan noista ikkunapielien tuuletusaukoista.

Viime vuonna tämä kaikki tuntui eksoottiselta ja jännittävältä. Kun odottelin jonossa pitkään vuoroani, niin se ei haitannut ollenkaan -olinhan juuri tullut Britanniaan, kohteliaiden ihmisten valtakuntaan, ja jonottaminen oli osa kulttuurikokemusta. Kun kuka tahansa puhui minulle, ajattelin: "Miten ihana aksentti, milloinkohan opin matkimaan tuota?" Tai ehkä oikeammin: "Onpa mielenkiintoinen aksentti, milloinkohan opin ymmärtämään tuota?" Liikuin vaan porukan mukana, nauroin samoille läpille kuin muut ja käyttäydyin kuin olisin juuri täyttänyt kuusitoista. Sweet sixteen, kaikki on ihanaa ja karamellinväristä, jopa sateeseen homehtuneet sohvat ja opiskelijakämpän seinästä halkeileva rappaus.

Tässä ovi huoneeseeni kuuden hengen kimppakämpässä. "Marikki" on kaikille ei-suomalaisille vähän vaikea nimi, ja mulle onkin kertynyt ihan kiitettävästi lempinimiä. "Mazza" on yksi, muita esimerkiksi "Marrisoon" tai yksinkertaisesti "Mari".

Tässä huoneeni uudessa kämpässä. Tältä täällä näyttää edelleen, kun en ole saanut aikaiseksi laittaa tavaroita paikalleen.

Näkymä kadulle ei ole ihan yhtä fancy kuin viime vuonna, mutta ainakin liikenneyhteyksien pitäisi pelata.

Ihan kaikesta paikallisesta mongerruksesta en edelleenkään saa selvää, mutta kyllä musta tuntuu siltä, että olen aika hyvin kotiutunut tähän kaupunkiin. Ainakin olen päässyt siihen vaiheeseen, että mua kiinnostaa liikkua vähän isommalla alueella ja ottaa selvää, mitä missäkin tapahtuu. Ei välttämättä huvita lähteä joka ikiseen baariin, ihan vain siksi, että se sattuu olemaan Glasgow'ssa.

Saavuin kaupunkiin viime sunnuntaina. Viidestä kämppiksestäni paikalla on neljä ja viides on tulossa torstaiaamulla. Tänään hengalin yliopiston fuksimarkkinoilla rekryämässä lisää pelaajia rugbyn pariin. Muuten aika on kulunut asioita hoidellessa ja ex-kämppisten luona kyläillessä. Sain myöskin roudattua kaverin luona säilössä olleet kamat takaisin tänne kämppään. Vielä pitäisi putsata muutama kaapisto, pestä huoneen lattia ja tehdä tästä kämpästä kodin näköinen. Mutta tästä se lähtee, uusi vuosi täynnä uusia haasteita.

Avainkaapissa on kuvat kaikista olennaisista tyypeistä: ihan viralliset asukkaat, haamukämppis Lucy ja Hannahin kaveri Clara, joka on tällä hetkellä kylässä.

Paddington-boksiin keräämme kassan yhteisiä hankintoja varten.

Näkymä eteiseen... Pidämme huolta siisteidestä ja tyylikkäästä ulkouodosta, siksi silitysrautakin on aina käyttövalmiina.