Säkkipillit soi dinnerillä

Toissaviikonloppuna yliopiston urheilujärjestö GUSA järjesti vuotuisen black tie -vastaanottonsa. Viime vuonna en ehtinyt paikalle muka kiireisen elämän takia, ja siksi pukukoodikin tuli minulle pienoisena yllätyksenä. Nyt olisi ollut tilaisuus pukeutua vaikka pitkään mekkoon ja tuhlata vähän rahaa joihinkin kivoihin koruihin. Mutta eipä siinä mitään. Mekkohan mulla oli ja ilta oli mitä mahtavin.

Rugbyjoukkueen kanssa liikkuessa laittautuminen on myös aina hieman arpapeliä. Osa tulee paikalle verkkareissa ja osa näyttää siltä, että olisi menossa jatkoille omiin häihinsä. Joukkueemme on nyt kuulemma hieman naisellisempi kuin edellisinä vuosina, joten yleensä laittautumisesta ei rangaista. Aiempina vuosina moista ei kuulemma ole katsottu yhtä suopeasti, ja liian monta tuntia pelin edessä viettäneille oli tarjottu oluttuopillista ykkösellä juotavaksi. Ja kevyestihän sellaisen kulauttaa alas, kun sitä muutaman kerran harjoittelee... Rugbyssa oppii tärkeitä taitoja elämää varten.

Perinteisessä Ceilidh'ssä on mukana myös wanhoista tuttuja tansseja, kuten Gay Gordons ja Virginia Reel.

Ilta alkoi melko fiinisti aloittelulla joukkuekaverin kämpässä. Kunnon opiskelijoiden tapaan suurin osa teippaili vodkalla täytettyjä taskumatteja hameiden alle tai piilotti niitä rintsikoihin. Keskustan yöelämässä salakuljetusoperaatiot eivät yleensä onnistu, sillä klubien sisäänkäynneillä käydään läpi melkein lentokentän turvatarkastukseen verrattavissa oleva operaatio. Kaikki laukut avataan ja vaatteet tunnustellaan läpi. Jostain syystä portsarit ovat lähes poikkeuksetta aika tylyjä. Ei tosiaan tekisi mieli jäädä siellä kiinni taskumatista, mutta kai tarkastus tehdään myös nimenomaan teräaseiden varalta.

Hilton-hotellin ovella meiltä kuitenkin tarkastettiin ainoastaan isommat laukut. Sisäänkäynnillä meidät otti vastaan muutama säkkipillinsoittaja, ja aika monen jätkän juhla-asuna oli kiltti. Ennen kuin muutin tänne, elin jotenkin siinä uskossa, ettei kilttejä oikeasti käytetä Skotlannissa, että niillä luodaan ainoastaan viihdykettä turisteille. Olin kuitenkin väärässä, ja oikeastaan olisin voinut perehtyä vähän paremmin tulevaan opiskelummahani ennen muuttoa... No joo. Joka tapauksessa kilttejä käyttävät miehet ovat mielestäni äärimmäisen seksikkäitä ja pidän todella paljon myös säkkipilleistä. Ainut poikkeus on se, kun säkkipillisaattue on vastassa kaupassa lauantaiaamuna hyvin juhlitun yön jälkeen. Silloin luihin ja ytimiin asti menevää pauhua ei jotenkin osaa arvostaa.

Melko pian sivistyneesti alkanut tilaisuus alkoi muistuttaa vähän enemmän rugbykaronkkaa. Meidän pöytämme avasi laulukierroksen, joka levisi nopeasti muutamaan miesvaltaiseen ruokailuseurueeseen. Rugbyjoukkueeni traditioon kuuluu pitkä lista enemmän tai vähemmän roisia lauluja, joiden tarkoitus on kai lähinnä aiheuttaa pahennusta samaan kuppilaan sattuneissa viattomissa siviileissä. Viinilasilliset täyttyivät ja tyhjenivät ja porukkaa putoili tuoleilta jo hyvissä ajoin ennen jälkiruokaa. Klubin ikiaikaisiin perinteisiin kuuluu myös kasarihitti Total Eclipse of the Heart, jossa tietyn säkeistön kohdalla koko viidentoista hengen tyttöporukka heittäytyy maahan makaamaan. Jälkiruoan syömisestä järjestetään nopeuskisa. Käsiä tai ruokailuvälineitä ei tietenkään saa käyttää, mutta naamaa saa sotkea vapaasti.

New Yorkista vaihtoon tullut joukkuekaverini Caroline oli Ceilidh'stä vähintään yhtä innoissaan kuin minäkin.

Mielestäni on aivan mahtavaa, että skotit ovat niin ylpeitä perinteistään. Ei oikeastaan ole mitään hienompaa kuin se, kun ihmiset ihmiset ottavat toisiaan kädestä kiinni Ceilidh'n jälkeen ja tönivät toisiaan Auld Lang Synen soidessa, tai kun he pomppivat kuin viimeistä päivää kelttirokkibändi Runrigin Loch Lomond -version tahdissa. Sävel on soinut minulla päässä nyt jo muutaman päivän, mutta ei se haittaa! Lähdimme nimittäin viime sunnuntaina rugbyporukalla pienelle kiertoajelulle pelin jälkeen ja päädyimme Loch Lomondin rantaan. Tilaisuuden tullen päätimme käydä pulahtamassa. Ulkolämpötila oli noin seitsemän astetta ja maisema mitä kaunein.

You'll take the high road

And I'll take the low road,

And I'll be in Scotland afore you.

Where me and my true love 

will never meet again, 

On the bonnie, bonnie banks of Loch Lomond.

[Runrigin versio kansanlaulusta]

Suomalainen joukkuekaverini ja minä Loch Lomondin rannalla uintireissun jälkeen. [KUVA: AMANDA HERRON]

Virkistävät huumeet

Kysyin viime joululomalla siskoltani, kuinka yleistä on poltella pilveä opiskelupiireissä Suomessa. Vaikka siellä TKK:lla, Otaniemen salakapakoissa. Yllätyin kovasti, kun siskoni sanoi, ettei hän ole törmännyt kannabikseen vielä kertaakaan yliopistolla. Jotenkin ajattelin, että laittomia huumeita käytettäisiin biletystarkoituksessa vähän samalla tapaa kuin täällä. Melko avoimesti ja melko usein.

Mutta ei. Ilmeisesti minut on aivopesty täällä uskomaan, että kannabis on luonteva osa nuorten ihmisten yhdessäoloa. Hassusti pääsee aina unohtumaan, että se on laitonta.

Olin esimerkiksi eräissä kotibileissä, joissa porukka käytti päällekkäin ekstasia, ketamiinia ja kannabista. Hengasin huumejengin kanssa aamukuuten ja nautin kovasti mukavasta seurasta. Oikeastaan koko huumerumbaa ei olisi edes tullut huomanneeksi, ellei kädestä käteen olisi risteillyt punainen leikkuulauta, jolle kukin vuorollaan annosteli valkoista pulveria siisteihin, identtisen mittaisiin riveihin. Tai joku olisi kaivanut taskusta minigripp-pussia, jossa oli vaaleanpunaisia pillereitä. Tarkoitan sitä, että kukaan juhlajoukosta ei ollut sellainen, jota kuvailisin sanalla huumeaddikti. Kukaan ei käyttäytynyt väkivaltaisesti tai hypännyt hetken mielijohteesta ulos ikkunasta. Eikä kukaan puhunut sekavia. Oikeastaan porukka käyttäytyi paljon siistimmin kuin useissa suomalaisissa kotibileissä, joissa alkoholi virtaa ensin kurkkuun ja sitten kurkusta wc-pönttöön, käsilaukkuun tai bileisännän kokolattiamatolle.

Rennosti ketamiinilla, vai miten se nyt menikään...

Recreational drugs. Suomeksi tuttavallisemmin päihteet. Kuka nyt käyttäisi päihteitä virkistäytymistarkoitukseen? Päihteiden tarkoitus on päihdyttää, viedä pois todellisuudesta, lääkitä masennusta. Päihteet ovat itse piru, joiden houkutusta vastaan itse kunkin täytyy taistella koko maanpäällisen elämänsä ajan. Ne ottavat heti vallan isännästään.

Tarkoitukseni ei ole promota huumeita tai jatkaa iäikuista keskustelua suomalaisten alkoholinkäytöstä. En kuitenkaan näe haittaa siinä, että huumeista puhuttaisiin vähän avoimemmin. Mielestäni tässä on myös jonkin verran huumoriarvoa, kun miettii, miten erilaiset huumekulttuurit kohtaa Helsingissä ja Glasgow'ssa.

Suomessa minulta ei esimerkiksi ole koskaan tultu klubilla kysymään, onko minulla myydä huumeita. Täällä eräällä elektroniseen musiikkiin erikoistuneella klubilla tätä kysyttiin kaveriporukaltani kolmesti saman illan aikana. Ehkä näin käy myös Suomessa, mutta vähän tuntuu siltä, ettei kovin monella ole pokkaa.

Eräänä iltana viime syksynä seisoin Glasgow'n keskustassa taksijonossa ja tulin jutelleeksi edessä seisovan kanssa. Hän poltteli kadulla rennosti pilveä ja tarjosi minullekin. Eikä ole mitenkään epätavallista, että vaikka kotimatkalla yliopistolta nenään leijailee tietty makeahko tuoksu. Suomessa olen huomannut kannabiksen tuoksun julkisella paikalla vain kerran, ja silloin kesti noin minuutin, ennen kuin vartijat olivat paikalla. Pilviporukka näytti minusta ihan vaihto-opiskelijoilta. Vähän karua sinänsä, etteivät he näyttäneet olevan tietoisia siitä, että Suomessa suhtaudutaan huumeisiin vähän eri jykevyydellä.

Ilmeisesti suurin syy huumeidenkäyttöön täällä on tekemisen puute. Etenkin pienillä paikkakunnilla ihmiset alkavat käyttää huumeita jo melko nuorena. Eräs kämppikseni kertoi, että kun anniskeluikärajoja alettiin valvoa tarkemmin paikallisissa pubeissa, alaikäiset siirtyivät ulos pelloille ja huumeet tulivat mukaan kuvioon melko nopeasti.

Hän tosin sanoi myös, että se mittakaava, jossa huumeita käytettiin noissa kotibileissä, on Skotlannin mittakaavalla kyllä epätavallista. Mutta melko hyväksytyltä se joka tapauksessa tuntuu, sillä kukaan muista bilevieraista ei kommentoinut sitä mitenkään. Luulisi, että huumeiden käyttäjät jotenkin valikoisivat bileitä kiinnijäämisen riskin vuoksi. Ilmeisesti riski on kuitenkin melko pieni ja yleinen asenne on se, että jokainen on itse vastuussa omasta terveydestään.