Virkistävät huumeet

Kysyin viime joululomalla siskoltani, kuinka yleistä on poltella pilveä opiskelupiireissä Suomessa. Vaikka siellä TKK:lla, Otaniemen salakapakoissa. Yllätyin kovasti, kun siskoni sanoi, ettei hän ole törmännyt kannabikseen vielä kertaakaan yliopistolla. Jotenkin ajattelin, että laittomia huumeita käytettäisiin biletystarkoituksessa vähän samalla tapaa kuin täällä. Melko avoimesti ja melko usein.

Mutta ei. Ilmeisesti minut on aivopesty täällä uskomaan, että kannabis on luonteva osa nuorten ihmisten yhdessäoloa. Hassusti pääsee aina unohtumaan, että se on laitonta.

Olin esimerkiksi eräissä kotibileissä, joissa porukka käytti päällekkäin ekstasia, ketamiinia ja kannabista. Hengasin huumejengin kanssa aamukuuten ja nautin kovasti mukavasta seurasta. Oikeastaan koko huumerumbaa ei olisi edes tullut huomanneeksi, ellei kädestä käteen olisi risteillyt punainen leikkuulauta, jolle kukin vuorollaan annosteli valkoista pulveria siisteihin, identtisen mittaisiin riveihin. Tai joku olisi kaivanut taskusta minigripp-pussia, jossa oli vaaleanpunaisia pillereitä. Tarkoitan sitä, että kukaan juhlajoukosta ei ollut sellainen, jota kuvailisin sanalla huumeaddikti. Kukaan ei käyttäytynyt väkivaltaisesti tai hypännyt hetken mielijohteesta ulos ikkunasta. Eikä kukaan puhunut sekavia. Oikeastaan porukka käyttäytyi paljon siistimmin kuin useissa suomalaisissa kotibileissä, joissa alkoholi virtaa ensin kurkkuun ja sitten kurkusta wc-pönttöön, käsilaukkuun tai bileisännän kokolattiamatolle.

Rennosti ketamiinilla, vai miten se nyt menikään...

Recreational drugs. Suomeksi tuttavallisemmin päihteet. Kuka nyt käyttäisi päihteitä virkistäytymistarkoitukseen? Päihteiden tarkoitus on päihdyttää, viedä pois todellisuudesta, lääkitä masennusta. Päihteet ovat itse piru, joiden houkutusta vastaan itse kunkin täytyy taistella koko maanpäällisen elämänsä ajan. Ne ottavat heti vallan isännästään.

Tarkoitukseni ei ole promota huumeita tai jatkaa iäikuista keskustelua suomalaisten alkoholinkäytöstä. En kuitenkaan näe haittaa siinä, että huumeista puhuttaisiin vähän avoimemmin. Mielestäni tässä on myös jonkin verran huumoriarvoa, kun miettii, miten erilaiset huumekulttuurit kohtaa Helsingissä ja Glasgow'ssa.

Suomessa minulta ei esimerkiksi ole koskaan tultu klubilla kysymään, onko minulla myydä huumeita. Täällä eräällä elektroniseen musiikkiin erikoistuneella klubilla tätä kysyttiin kaveriporukaltani kolmesti saman illan aikana. Ehkä näin käy myös Suomessa, mutta vähän tuntuu siltä, ettei kovin monella ole pokkaa.

Eräänä iltana viime syksynä seisoin Glasgow'n keskustassa taksijonossa ja tulin jutelleeksi edessä seisovan kanssa. Hän poltteli kadulla rennosti pilveä ja tarjosi minullekin. Eikä ole mitenkään epätavallista, että vaikka kotimatkalla yliopistolta nenään leijailee tietty makeahko tuoksu. Suomessa olen huomannut kannabiksen tuoksun julkisella paikalla vain kerran, ja silloin kesti noin minuutin, ennen kuin vartijat olivat paikalla. Pilviporukka näytti minusta ihan vaihto-opiskelijoilta. Vähän karua sinänsä, etteivät he näyttäneet olevan tietoisia siitä, että Suomessa suhtaudutaan huumeisiin vähän eri jykevyydellä.

Ilmeisesti suurin syy huumeidenkäyttöön täällä on tekemisen puute. Etenkin pienillä paikkakunnilla ihmiset alkavat käyttää huumeita jo melko nuorena. Eräs kämppikseni kertoi, että kun anniskeluikärajoja alettiin valvoa tarkemmin paikallisissa pubeissa, alaikäiset siirtyivät ulos pelloille ja huumeet tulivat mukaan kuvioon melko nopeasti.

Hän tosin sanoi myös, että se mittakaava, jossa huumeita käytettiin noissa kotibileissä, on Skotlannin mittakaavalla kyllä epätavallista. Mutta melko hyväksytyltä se joka tapauksessa tuntuu, sillä kukaan muista bilevieraista ei kommentoinut sitä mitenkään. Luulisi, että huumeiden käyttäjät jotenkin valikoisivat bileitä kiinnijäämisen riskin vuoksi. Ilmeisesti riski on kuitenkin melko pieni ja yleinen asenne on se, että jokainen on itse vastuussa omasta terveydestään.