Rugbyjoukkueen kanssa liikkuessa laittautuminen on myös aina hieman arpapeliä. Osa tulee paikalle verkkareissa ja osa näyttää siltä, että olisi menossa jatkoille omiin häihinsä. Joukkueemme on nyt kuulemma hieman naisellisempi kuin edellisinä vuosina, joten yleensä laittautumisesta ei rangaista. Aiempina vuosina moista ei kuulemma ole katsottu yhtä suopeasti, ja liian monta tuntia pelin edessä viettäneille oli tarjottu oluttuopillista ykkösellä juotavaksi. Ja kevyestihän sellaisen kulauttaa alas, kun sitä muutaman kerran harjoittelee... Rugbyssa oppii tärkeitä taitoja elämää varten.
Perinteisessä Ceilidh'ssä on mukana myös wanhoista tuttuja tansseja, kuten Gay Gordons ja Virginia Reel. |
Hilton-hotellin ovella meiltä kuitenkin tarkastettiin ainoastaan isommat laukut. Sisäänkäynnillä meidät otti vastaan muutama säkkipillinsoittaja, ja aika monen jätkän juhla-asuna oli kiltti. Ennen kuin muutin tänne, elin jotenkin siinä uskossa, ettei kilttejä oikeasti käytetä Skotlannissa, että niillä luodaan ainoastaan viihdykettä turisteille. Olin kuitenkin väärässä, ja oikeastaan olisin voinut perehtyä vähän paremmin tulevaan opiskelummahani ennen muuttoa... No joo. Joka tapauksessa kilttejä käyttävät miehet ovat mielestäni äärimmäisen seksikkäitä ja pidän todella paljon myös säkkipilleistä. Ainut poikkeus on se, kun säkkipillisaattue on vastassa kaupassa lauantaiaamuna hyvin juhlitun yön jälkeen. Silloin luihin ja ytimiin asti menevää pauhua ei jotenkin osaa arvostaa.
Melko pian sivistyneesti alkanut tilaisuus alkoi muistuttaa vähän enemmän rugbykaronkkaa. Meidän pöytämme avasi laulukierroksen, joka levisi nopeasti muutamaan miesvaltaiseen ruokailuseurueeseen. Rugbyjoukkueeni traditioon kuuluu pitkä lista enemmän tai vähemmän roisia lauluja, joiden tarkoitus on kai lähinnä aiheuttaa pahennusta samaan kuppilaan sattuneissa viattomissa siviileissä. Viinilasilliset täyttyivät ja tyhjenivät ja porukkaa putoili tuoleilta jo hyvissä ajoin ennen jälkiruokaa. Klubin ikiaikaisiin perinteisiin kuuluu myös kasarihitti Total Eclipse of the Heart, jossa tietyn säkeistön kohdalla koko viidentoista hengen tyttöporukka heittäytyy maahan makaamaan. Jälkiruoan syömisestä järjestetään nopeuskisa. Käsiä tai ruokailuvälineitä ei tietenkään saa käyttää, mutta naamaa saa sotkea vapaasti.
New Yorkista vaihtoon tullut joukkuekaverini Caroline oli Ceilidh'stä vähintään yhtä innoissaan kuin minäkin. |
You'll take the high road
And I'll take the low road,
And I'll be in Scotland afore you.
Where me and my true love
will never meet again,
On the bonnie, bonnie banks of Loch Lomond.
[Runrigin versio kansanlaulusta]
Suomalainen joukkuekaverini ja minä Loch Lomondin rannalla uintireissun jälkeen. [KUVA: AMANDA HERRON] |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti