Loch Lomond ja oikeaoppinen baarikäytös

You’ll take the high road and I’ll take the low road,

And I’ll be in Scotland afore you.

Where me and my true love will never meet again,

On the bonnie, bonnie banks of Loch Lomond...

[sanat skotlantilaisesta kansanlaulusta]

Mulla on ollut viime viikolla ensimmäistä kertaa kaveri käymässä Suomesta. Saatoin iltapäivällä kaverin lentokenttäbussille ja lähetin takaisin koti-Suomeen. Nyt väsyttää. Viikon aikana olen kävellyt enemmän kuin yleensä ja nukkunut vähemmän kuin yleensä. Mutta kyllä kannatti. Olen päässyt olemaan vähän turisti itsekin, tekemään heräteostoksia ja käymään uusissa paikoissa.

Yksi niistä oli Loch Lomond, eli vähän vastaava kuin Loch Ness, mutta tässä lähellä. Itseasiassa bussimatka Glasgow'sta Loch Lomondille kesti vain reilun puoli tuntia. Järvimaisema oli kaunis ja näytti toisinaan ihan Suomelta. Tosin järven reunalla korkeuteen kohoavat linnat ja laiduntavat lampaat palauttivat mielen takaisin Skotlantiin.

Melkoisen pramea Loch Lomond Youth Hostel järven rannalla.

Jokisuisto Loch Lomondin eteläkärjessä.

Satama on täynnä uponneita soutuveneitä ja vähän isompiakin aluksia...

Aurinko tuli vihdoin esiin! Siinä se siintää, kansanlaulusta tuttu järvi Loch Lomond. Loch tarkoittaa siis järveä, eikä skotlannissa kovin montaa lakea ole. Ne muutamat ovat englantilaisten nimeämiä, ja niistä emme puhu muuten kuin kuiskutellen.

Kävimme tottakai myös Edinburghissa. Olen ehtinyt ravata Glasgow'n ja Edinburghin väliä tiiviiseen tahtiin sekä rugbyn että matkailun merkeissä, mutta kaupungista löytyy aina uutta tekemistä. Kävimme muun muassa The Elephant Housessa, jossa J.K. Rowling kirjoitti ensimmäisen Potterinsa ja kiipesimme eräälle kaupungin korkeista mäistä. Hämärän laskeuduttua lähdimme opastetulle kummituskierrokselle. Kuka nyt ei haluaisi menettää yöuniaan seuraavaksi viikoksi... Edinburgh on ollut ilmeisesti noitavainojen keskuspaikkoja, ja noitarovioiden rituaalit selostettiinkin meille ihanan yksityiskohtaisesti. Noidiksi epäiltyjä naisiahan testattiin heittämällä heidät kädet ja jalat sidottuina jokeen. Mikäli epäillyt upposivat veden alle, heidät oli toimitettu ennenaikaisesti taivaaseen. Osa noidiksi epäillyistä kuitenkin selvisi testistä eikä vajonnut pohjaan. Syy tähän on, että järjettömän kokoiset hameet kelluttivat heitä ulosteita ja roskaa täynnä olevan joen pinnalla. Kiertelimme kaupungin alle rakennetuissa katakombeissa, jotka ovat nykyisin muun muassa wicca-noitien käytössä. Kävimme myös kidutusmuseossa, jossa eräs kierroksen osanottajista pyörtyi. Niin käy kuulemma lähes joka kierroksella.

Kierroksen päätteeksi saimme lasilliset viskiä ja shortbreadia, paikallisia keksejä. Ehkä se rauhoitti sen verran, että sain nukuttua yöni ongelmitta. Silti ihan mukavaa, että noitavainoista on päästy vähän eteenpäin.

Nyt voin keskittyä hetkeksi opiskeluun ja esseiden kirjoitteluun, mikäli en saa aikaan baaritappelua. En tiedä, voiko baaritappelun käynnistää vahingossa, mutta ehkä minä olen juuri se henkilö, joka siihen pystyy. Ja tämähän ei ole sitä miltä tämä kuulostaa, vaan ainoastaa aasinsilta hauskaan tarinaan viime viikon viikonlopulta.

Suomessa olen harvemmin nähnyt baarissa sellaisia vähän vankilakundien näköisiä kaljuja, tatuoituja, isoja miehiä, joiden hauikset ovat ehkä yhtä isoja kuin minun reiteni. Tai varmasti niitä on, muttei ehkä samassa mittakaavassa kuin täällä. Nämä miehet katselevat urheilua, juttelevat kavereiden kanssa ja siemailevat sivistyneesti cocktaileja baarissa. En ole ikinä nähnyt kenenkään tappelevan missään, vaikka Glasgow'lla onkin sellainen maine.

Istuimme ulkona coctailbaarin terassilla viettämässä erään kämppikseni synttäreitä. Terassin alemmalla tasolla oli kolmen hengen porukka noita bodaajamiehiä. Olin juonut juomani ja päätin aikani kuluksi yrittää heittää juomassa olleita jäitä alemmalla tasolla olevaan roskikseen. En osunut. Höh. Nostin katseeni ja huomasin, että bodaajamiehet katselivat hölmistyneinä ympärilleen. Kuka hemmetti heittelee noita perkeleen jäitä? he näyttivät kelailevan. Meidän porukka istui siinä, jutteli. Lähinnä tyttöjä, ei ketään isoja bodaajamiehiä. Kuka täällä haastaa riitaa? Ei siellä terassilla ollut ketään muuta, ja aita oli liian korkea. Yritin käyttäytyä normaalisti ja olla nauramatta. Miehet seurasivat meitä huvituksen ja epäuskon sekaisin katsein vielä siinä vaiheessa kun siirryimme sisätiloihin. Tätä se on, tosielämän komiikka.