Haluun haluun haluun kaikkialle ja kaikkea...

Mistä syntyy tällainen äärimmäinen levottomuus? Olen ollut paikallani uudessa maassa nyt melkolailla kolme kuukautta. Haluaisin päästä Lontooseen... Ei ainoastaan siksi, että haluan Lontooseen, vaan myös siksi, että siellä on kolmekin tuttua, joita olisi mukava moikata. Nyt kun kerran olen tässä maassa. Eilen kun menin nukkumaan, ajattelin vuoroin oltermannia ja ruisleipää. Olen lähdössä käymään Suomessa ensi viikolla, nyt mulla on ainakin ostoslista valmiina.
Sain esseen kirjoitettua ja palautettua ajoissa. Musta siitä tuli ihan hyvä essee kaiken lisäksi. Voi tietty olla, että mulla on kaikki lähdeviittaukset täysin pielessä, koska en jotenkin jaksaisi merkata kaikille itsestäänselvyyksille lähdettä. Mutta kyllä mä sillä kurssista läpi pääsen, muu mulla ei olekaan tällä hetkellä tavoitteena.

Piilossa pahalta maailmalta ja ikävältä opiskelulta.

Viikonlopuksi ei ole mitään suunnitelmia nyt, kun Invernessen keikka peruuntui, eikä mulla ole peliä sunnuntaina. Ilmeisesti kaikki haluaa vain opiskella täällä. Kummia ihmisiä. Se, että politiikan luennot nauhoitetaan ja että ne voi katsoa jälkikäteen netistä, on sekä hirmu kätevää että äärimmäisen ikävää. Luennot on niin helppo skipata, kun tietää, että silloin ei menetä mitään... Tässä vaiheessa mulla on kolme politiikan luentoa rästissä rugbyn ja yleisen laiskuuden takia. Ehkä mulla on sittenkin viikonlopun ohjelma valmiiksi suunniteltuna. Vähän vaikea tosin motivoitua, kun olisin voinut käyttää viikonlopun reissaamiseen.

Keskiviikon playoffsit Dundeen yliopistoa vastaan koituivat tappioksi. Dundee teki kolme tryta ja me yhden ihan pelin viime minuuteilla. Peli oli aika tiukka kuitenkin, eli hyvä peli, eikä mua jaksa harmittaa. Joskus voitetaan, joskus ei. Henkilökohtaisesti pelasin mielestäni ehkä parhaan pelin täällä, joten tottakai sekin pitää fiiliksiä korkealla, vaikka me oltaisiinkin ehkä joukkueena pystytty parempaan.

Ikävää oli kuitenkin se, että kapteenilla on nyt polvi paketissa seuraavat kolme viikkoa ja eräällä toisella pelaajalla käsi. Joskus loukkaantumisia ei voi välttää, mutta tylsää jos pelaamisen joutuu lopettamaan siinä vaiheessa kun kroppa alkaa hajota. Rugbyn MM:ien aikaan kuuntelin täällä radiossa keskustelua siitä, kuinka rugbyssa ei kiinnitetä tarpeeksi huomiota turvallisuuteen. Luokkaantumisia tulee kuitenkin missä tahansa urheilulajissa, urheilijahan ei tunnetusti tervettä päivää näe. Itse olen kuitenkin vielä melko ehjä paketti. Ja osittainhan kyse on myös lihaskunnosta. Ehkä teen vaan kiltisti niitä niskalihasliikkeitä salilla...

Nyt aion ryhdistäytyä, syödä ensin kunnolla ja sitten teho-opiskella. Loppukokeet alkavat joulukuussa. Silloin ei ole enää luentoja, joten voin varmaankin irrottaa pari päivää Lontoota varten, kunhan saan tehtyä vähän hommia alta pois. Näin. Ainakin sopii yrittää.