Tänään oli tarkoitus viettää ilta politiikan esseen parissa, mutta tottakai meillä oli kämpillä kutkuttavan kihelmöivä juorurinki. Mitä nyt 18 hengen opiskelijasolussa saa pientä draamaa järkättyä... Mutta oikeasti mun essee on ihan hyvällä mallilla jo. Kirjoitan sen loppuun huomenna, todennäköisesti joudun pikemminkin karsimaan juttuja kuin vääntämään lauseita tyhjästä. Aihe on median vaikutus poliittiseen päätöksentekoon, mikä luonnollisesti kiinnostaa mua ihan melkoisen paljon. Eilen päässäni oli ihan liikaa ajatuksia, nyt alan saada niihin jo jotain järkeä.
Treeneissä pelattiin tänään ystävyysottelu Strathclydeä vastaan, joka on siis toinen yliopisto täällä Glasgowssa. Ja hei, juoksin tryykkarin kentän toisesta päästä asti. Eli tein maalin, enkä tee niitä kovin usein, joten tämä on syytä mainita. Keskiviikkona on luvassa karsintapeli Britannian liigaan, ja kukas muuta olisi vastassa kuin Dundeen yliopisto... Niiden joukkue oli kesällä Helsingissä ja siellä pelaava Saara on mulle tuttu maajoukkueringeistä. Viimeksi pelattiin samassa joukkueessa, Ruotsia vastaan. Tättärätää tästä tulee jännä ottelu.
Viime viikolla olin kahdesti Halloween-juhlissa. Maanantaina lähdettiin lähes koko asuntolaporukan kanssa juhlistamaan tätä pukeutumisen juhlaa, keskiviikkona pelin jälkeen rugbyjoukkueen kanssa. Ja kaikki panostaa pukeutumiseen, aina. Kasvomaaleja ja hiusvärejä lotrataan, ja hei oikeesti, kun kerta pukeudutaan niin sitten pukeudutaan.
Tässä ne on kaikki -minä ja mun kämppikset lähdössä Halloween-bileisiin maanantaina.
Mun asu oli Medusa. Kiitos huonekaverini spontaanin idean mulla oli päällä vähän jotain muuta, vaikka olisin tietysti voinut valita jonkun perinteisemmän asun. Mulla oli pitkä musta mekko, kobra ja vihertävän violetit käärmehiukset.
Keskiviikkona halusin tietysti tehdä saman asun, mutta paremmin. Olin melko varma, että olin pakannut käärmekuvioidet sukkikset mukaan tänne, mutta en tietenkään löytänyt niitä mistään. Kävin tsekkaamassa lähikaupat, mutta jostain syystä juuri käärmekuviota ei löytynyt mistään. En tietenkään voinut luovuttaa, ja nokkelana tyttönä päätin ostaa tussipaketin ja piirtää käärmekuviot itse sukkiksiin. Käärmekuvioisten sukkisten lisäksi sain myös käärmekuvioiset jalat muutamaksi päiväksi, ja kyllähän siinä meni hetki piirrellessä. Täysin vaivan arvoista.
Mun joukkuekavereita löytyi ainakin yksisarvinen, hämähäkki ja wc-harja. Kaikki on siis sallittua. Lapsenakin oli hauska pukeutua, joten miksi mikään olisi erilailla nyt?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti