Köyhät opiskelijat joulumarkkinoilla

Nyt on taas se aika vuodesta, kun porukka alkaa liueta kämpästä ja Glasgow tyhjenee opiskelijoista. Istun tällä hetkellä yksin tyhjässä keittiössä kirjoittamassa - yleensä tähän aikaan täällä on ainakin joku muu kokkaamassa tai katsomassa leffaa. Bulgarialainen Cvet ja skotlantilainen Saba ovat vielä täällä, mutta muut kolme kämppistä ovat jo lähteneet kotiin joulun viettoon. Yksi lähti eilen Hampuriin, toinen pohjois-Englantiin ja kolmas jo viime perjantaina Dollariin, pieneen skottikylään parin tunnin ajomatkan päähän. Oma lentoni lähtee huomenna iltapäivällä. Vielä pitäisi pakata.

Eilen kävimme joulumarkkinoilla kääntymässä ja ihmettelemässä kaikkea sitä, mitä rahalla voi saada joulun alla. Jos sitä ei siis olisi kuluttanut juhlimiseen ja joululahjoihin viimeisinä viikkoina. Oma päivän investointini oli kreikkalainen pasteija, £2. Luulen, että neljän hengen porukkamme ei yhteenlaskettuna käyttänyt paljoa kymppiä enempää... Mutta mikäs siinä. Illalla pidimme pakastimentyhjennyskestit ja katsoimme Disney-piirrettyjä. Omaehtoinen Älä osta mitään -päivä, ainakin melkein. Dinneri koostui curly frieseista, kalapuikoista, muutamasta kanankoivesta ja hylätystä pizzasta, jonka ostajan henkilöllisyys ei ole edelleenkään selvillä. 

Melkoisen hyvännäköisiä leivonnaisia.

Tästä tuulimylly hyvään kotiin. 

Suomi-krääsä on löytänyt myös tälle torille.

Joulumarkkinoilta lötyy ruokaa kaikkeen makuun -montaa hyvää currya, saksalaisia bratwursteja ja oluita, crêpejä, kreikkalaista ja afrikkalaista.

Tentit menivät ihan kivasti. Mulla oli ainoastaan kaksi varsinaista tenttiä, sillä venäjä tentitään kokonaisuudessaan ensi keväänä. Politiikan tentissä vertailin Rousseaun ja Marxin filosofioita ja Itä-Euroopan tutkimuksessa kirjoitin Viron venäläisistä ja pohdin Neuvostoliiton kansalaisuuspolitiikkaa. Tällaista täällä päin. Viimeinen essee jäi vähän viime tinkaan, vaikka kuvittelin aloittavani ajoissa. Jotenkin olin varma, ettei 2000 sanan esseeseen voi mennä puolta päivää pidempään, mutta loppujen lopuksi näpytin läppäriä melkin 12 tuntia. Toiset tietysti tykkäävät kirjoittaa esseen osissa, mutta itse en ole näköjään vielä päässyt siihen vaiheeseen. Sainpahan sentään tentit suoritettua. Caitlin meidän kämpästä nimittäin sairastui ehkä huonoimpaan mahdolliseen aikaan ja missasi kaksi kolmesta tentistä. Lääkärintodistuksella saa tottakai olla poissa, mutta ainut uusintamahdollisuus on ensi elokuussa.  

Tuntuu vähän kummalliselta jättää tämä kämppä oman onnensa nojaan joulun yli. Täytyy muistaa sanoa moikka, ennen kuin lähden. Ja toivoa, ettei kukaan päätä murtautua tänne sisään ja pitää vuosisadan rakettibileitä uutena vuotena. Tai perustaa väliaikaista huumeluolaa. Maryhill ei ole niitä hyvämaineisimpia alueita Glasgow'ssa, mutta eiköhän kaikki suju hyvin. Meillä on kolme lukittavaa ulko-ovea, eikä täällä ihan hirveästi mitään varastettavaakaan ole. 

Oikeastaan parasta Suomeen lähtemisessä on se, että kun tulen takaisin tänne, olemme jo paljon lähempänä kevättä. Seuraaviin tentteihin voi lukea vaikka kasvitieteelliisen puutarhan puistossa, mikäli tänne sattuu yhtä hyvät kelit kuin viime vuonna. Joulupukin lahjalistalle siis - hyvä sää Glasgow'hon huhtikuussa, kitoos!

Rrrugby! Skotlanti - Etelä-Afrikka Murrayfieldissä

Rugby oli ehkä tärkein syy, miksi päätin lähteä opiskelemaan tänne Skotlantiin. Aika siistiä asua maassa, jossa normaalit urheilukaupat myyvät rugbykamaa ja ihmiset seuraavat sitä kuin lätkää Suomessa. Jos meillä olisi TV täällä kämpässä, niin sieltä voisi katsoa otteluita. Ja kaikki pubit näyttävät tärkeät pelit. Ihmeellistä, mutta totta ;)

Eilen olimme yliopiston rugbyjoukkueeni kanssa Edinbrghissa Murrayfieldin stadionilla katsomassa Skotlanti - Etelä-Afrikka -ystävyysottelun. Näissä peleissä joukkueet siis valmistautuvat Six Nations -turnaukseen. Peli päätty Skotlannin tappioksi 10-21. Tosin kovin moni ei odottanut tästä voittoa, kuten ei Skotlannin otteluista oikein missään lajissa, eli eihän siinä mitään. Toinen puoliaika oli loistavaa rugbya ja siinä tuli myös hieno try Skotlannille.  

Välillä tuntuu siltä, että otan tästä ihan liian vähän hyötyä irti. Opiskelijaliput eivät nimittäin ole kovin kalliita, £10 esimerkiksi Glasgow Warriorsin peleihin ja reilu £15 kansainvälisiin Murrayfieldissä. Eikä ole mitään siistimpää kuin nähdä ihan oikea matsi täydellä stadionilla. Viime keväällä, kun olimme joukkueeni kanssa katsomassa Six Nationsin Skotlanti - Ranska -peliä, tuntui kuin olisin ollut Tylypahkassa matkalla katsomaan huispausta. Kai se johtui niistä linnojen näköisistä hotelleista matkan varrella, värikkäistä faneista ja ranskalaisten kukko-hatuista. Ja säkkipillimusiikista, joka kaikui ympäri koko kylää. Eilisessä reissussa ei totta kai ollut ihan yhtä paljon lippuja heilumassa kuin silloin, mutta tunnelma oli silti hyvä ja stadion täynnä. Ja aurinkokin paistoi! Näistä otoksista välittyy ihan väärä marraskuun säästä.

Etelä-Afrikan ja Skotlannin liput rauhanomaisestisamassa salossa.

Matkalla stadionille löytyy muutama tämän näköinen pubi/hotelli.

Mun joukkuekaverit ja muutama random tonttu.

Stadionilla oli pari muutakin fania Walesin liput olkapäillä. Miksei sitä toisaalta voisi kannattaa omaa joukkuettaan, vaikkei se edes pelaisi...

Vaihtopelaajat keskeyttivät lämmittelyn, kun kentällä alkoi tapahtua. 

Ei ollut kauheasti tyhjiä paikkoja tällä stadionilla.

Näitä hetkiä kun Skotlannilla ei mene niin hyvin...

Perjantaina osallistumme rugbyn kanssa yliopiston urheilusocietyn pubivisaan. Vastailimme parhaan tietämyksemme mukaan kysymyksiin paralympialaisista, yliopiston perustamisesta ja TV-ohjeilmien tunnareista. Ajattelimme, että ei tästä varmaan voittoa tule, olemme varmaan keskivertosuorittajia. Siis melko normaalin yleistiedon omaavia yksilöitä, kohtalaisesti menestyvä joukkue. Just joo! Mehän päädyimme ihan virallisesti jumboiksi ja tämän kunniaksi koko joukkue sai hienot pinkit 'Dick of the day' -t-paidat, joihin toki ylpeydellä pukeuduimme koko loppuillaksi. Niissä paidoissa on etupuolella kauniista pistoksista tehty penis-logo ja takapuolella isot mustat tikkukirjaimet 'DICK'. Joku porukka tuli myös sanomaan meille, että he olivat nimenomaan yrittäneet päästä vikoiksi, mutta me olimme vieneet potin. Näin sitä niitetään mainetta ja kunniaa rugbylle!

Muuten elämä on sisältänyt sitä perus opiskelua ja muina aikoina pientä pakotuksen fiilistä, että oikeastaan pitäisi opiskella. Study study study study... Tosin tänäänkin olen vähän hukassa sen kanssa, mitä oikesti kannattaisi tehdä, sillä juuri ensi viikolla ei ole mitään deadlinea. Mulla on myös vain kaksi tenttiä tänä jouluna, sillä venäjä tentitään kokonaisuudessaan koko opiskeluvuoden lopuksi. Viime keskiviikkona istuin kirjastolla iltayhteentoista lukemassa Rousseauta sen sijaan, että olisin ollut pelin jälkeen baarissa nesteyttämässä. Näin sitä vaan ollaan kunnollisia opiskelijoita, kun ei päästä pelaamaan nyrjähtäneen nilkan takia. Aikamoista. Viime torstainakin olin ihan hukassa kotona, kun en voinut mennä treeneihin, ja mitein, mitä ne normaalit ihmiset oikein tekevät vapaa-aikanaan. Toivottavasti saan siis nilkan pian kuntoon, ettei musta tule ihan liian opinto-orientoitunutta ;)

Kyllä aina voi olla viikon poissa yliopistolta, eiks jee?

Tässä viikon takaisia kuulumisia. Kirjoitin tekstin käytännössä silloin, mutta kuvien lataaminen ja julkaiseminen vähän jäi. Oikea päivämäärä siis 21. lokakuuta.

Kierre alkoi reissusta Suomeen naisten maaotteluun Sveitsiä vastaan. En loppujen lopuksi päässyt kentälle, mutta oli joka tapauksessa mahtavaa päästä paikan päälle ja olin muutenkin hankkinut lennot ihan jo aiemmin eri tarkoitusta varten. Siitä sitten kahden suomalaisen kaverin kanssa Lontooseen ja sen jälkeen tänne meille. Politiikan esseen sain onneksi palautettua määräpäivään mennessä, vaikka oli vähän muita prioriteettejä kuin Aristotelen poliittisten teorioiden analysoiminen. Ei sillä, ettei aihe olisi ollut ihan mielenkiintoinen, mutta jotenkin kummasti bilettäminen vei suurimman osan ajasta... Ihan loistavat tuparikestit järjestimme myös täällä meidän kämpässä.

Tuntuu siltä, että viikko on absoluuttinen maksimi, minkä voi olla poissa yliopistolta täällä. Mutta ei siinä mitään, oli niin hyvä reissu, että kyllä kannatti... Damage record on käytännössä kaksi missattua pakollista itä-Eurooppan tutkimuksen pienryhmää, yksi missattu pakollinen politiikan pienryhmä ja aika rajusti penkin alle mennyt venäjän kielioppitesti. Tästä testistä en siis tiennyt, muuten olisin ehkä valmistautunut edes siinä määrin, että olisin avannut kirjan vaikka sitten viittä minuuttia ennen. Mutta hätähän ei ole tämän näköinen, sillä pakollisia pienryhmiä saan missata kolme per aine ennen kuin putoan kurssilta ja venäjän testi oli vain 2,5 prosenttia loppuarvosanasta. Vielä on aikaa kiriä umpeen, pakko vaan tehdä vähän enemmän duunia.

Tänään kävin suorittamassa rugbyn ensimmäisen asteen tuomarikurssin. Puoli päivää sääntöjä ja rugbyn teoriaa, siis. Huonomminkin voisi aikansa viettää. Tarkoitus ei varsinaisesti ollut tähdätä tuomariksi, vaan lähinnä ymmärtää omaa peliä paremmin ja oppia ottamaan kaikki hyöty irti tilanteista. Mutta miksei sitä toisaalta voisi tuomaroidakin, ehkä jotain koulujen ja nuorten pelejä täällä tai sitten ihan Suomessakin, kun niitä tuomareita ei kyllä ole kauheasti liikaa. Täytyy pistää korvan taakse.

Eilen kävimme kämppikseni, tämän sikson ja yhden ex-kämppiksen kanssa kiertämässä lähialueen second hand -kauppoja. Itse toivoin löytäväni paksut verhot huoneeseeni, jotka pitäisivät kylmää ilmaa ulkona edes hetken pidempään. En löytänyt varsinaista teatteriesirippua, jollaista olin oikeastaan etsimässä, mutta sen sijaan kuusi kappaletta kaskin kerroin ommeltuja perusverhoja £22. Pitäisi saada jostain lainaan ompelukone, niitä verhoja pitäisi nimittäin vähän ommella yhteen, jotta ne peittävät ikkunat kokonaan. Ja verhotanko olisi kätevä hankinta myös. Mutta tästähän se lähtee.

Edellisen postauksen eristyskelmusta sen verran, että samaa kelmua ei kannata pingottaa sekä lasin että ikkunapuitteiden ympärille. Teippi ei nimittäin kestä painetta ja muovi irtoaa lasista. Tällöin muovi löystyy eikä siitä kai ole enää kauheasti hyötyä. Muuten se kuitenkin toimii melko hyvin. Vaikka eihän se mitään ihmeitä tee, kyllä täällä on edelleen aika kylmä. Mutta olen nyt oppinut ottamaan hyödyn irti lämminvesipulloista, tilalämmittimistä ja paksuista peitoista ja käymään usein salilla, kun siellä pääsee saunaan ja lämpimään suihkutilaan.

Tältä mun ikkuna siis nyt näyttää, ei ihan perfect...

Tänään oli itseasiassa melko lämmin päivä samoin kuin eilenkin. Teki hyvää vähän tankata d-vitamiinia, kun aurinko ei taas ollut vähään aikaa näyttäytynyt. Meillä oli myös tänään kettu pihassa, sweeeeet!  

Lämmittämisestä ja muusta

Googlasin tänään boilerin manuaalin. Nyt ainakin tiedän, miten keskuslämmityksen saa ajastettua, ja todennäköisesti laitetaan se huomenna myös toimimaan, mikäli kaikki kämppikseni suostuvat. Itse olisin valmis maksamaan lämmityksestä vähän enemmän, mutta täytyy toivoa, ettei siihen kuitenkaan ihan omaisuuksia mene. Meille tulee lasku arvioidun kulutuksen mukaa ja sitten vuoden lopussa kompensoiva lasku, joko saadaan rahaa takaisin tai sitten maksetaan lisää. Viime vuoden asukkaat maksoivat talvikuukausina noin £40, mutta vähän luulen, että he käyttivät sitä lämmitystä melko säästeliäästi, olihan heistä suurin osa brittejä.

Ehkä suurin kulttuuriero, johon olen törmännyt täällä Skotlannissa, on suhtautuminen kämppien lämmittämiseen. Todella monet kämpät ovat vanhoja ja huonosti eristettyjä, mikä tietysti kasvattaa kaasu- ja sähkölaskua huomattavasti, jos ne halutaan pitää lämpiminä. Siksi niin ei tehdä. Jos sisällä tarkenee villapaidassa, villasukissa ja pipossa, se luetaan vielä melko normaaliksi sisälämpötilaksi. Yleensä ikkunoissa on vain yksi lasi, ja ilma vaihtuu kätevästi puitteiden ja ikkunan väliin jäävistä raoista, kun eristykset on vaihdettu taas vähän liian kauaun aikaa sitten. Nyt tiedän myös, miksi porukat täällä käyttävät kylpytakkia -muuten tulee todella kylmä suihkusta omaan huoneeseen kävellessä. Kylpytakkia en ole vielä ehtinyt hankkia, mutta hiustenkuivaajaa olen käyttänyt ahkeraan. Ei oikein tee mieli nukkua märässä tukassa.

Paha sanoa, onko huono eristys ja säästäminen lämmityskustannuksissa lähinnä opiskelijakämppien piirre vai ihan yleinen maan tapa. Joka tapauksessa joka kerta, kun small talkissa päästään Skotlannin säähän ja tulen maininneeksi, että kämpissä on usein vähän kylmä, vastaus on ollut aina sama:

-Sähän olet Suomesta. Sunhan pitäisi olla tottunut kylmyyteen.

Niin, mutta meillä eristetään kämpät, ikkunoissa on useampi kerros lasia. On vähän pakko, kun ulkona on pakkasta lähes vuoden ympäri.

Eikä muuten kauhean moni joukkuekaverini tule joulukuussa ulkotreeneihin pelkissä shortseissa ja t-paidassa. Täällä tulee, vaikka ulkona olisi viisi astetta ja edellisenä päivänä satanut lunta.

Tosin ehkä täälläkin ollaan nyt modernisoimassa ja tehostamassa talojen lämmittämistä. Skotlannin hallitus tarjoaa nyt ilmaista eristystä omistus- ja vuokra-asuntoihin. Mekin voisimme oikeastaan ottaa tuonne yhteyttä. Ilmeisesti myös vuokralla asuvat voivat päästä osaksi kunnollista eristystä, kunhan hakijat aikovat asua kämpässä vähän pidemmän aikaa. Tietysti vuokranantajaan kannattaisi varmaan olla ensin yhteydessä.

http://www.scotland.gov.uk/News/Releases/2012/04/UHIS03032012

Ikkunoihin voi myös hankkia eristyskelmun, jonka pitäisi eristää yhtä hyvin kuin kakkoslasin. Olen tilannut tuota kelmua ja ehkä saan jopa haettua paketin postista huomenna. Voin sitten kerto omasta kokemuksesta, toimiiko se vai eikö. Ehkä teen jopa oman videon asentamisesta :) Tässä kuitenkin youtubesta löytyvää aineistoa.

http://www.youtube.com/watch?v=KLYBqe54Mco

Opinnot ovat lähteneet hyvin käyntiin ja olen melko innoissani sekä politiikan että CEES:in eli itä-Euroopan tutkimuksen kursseistani. Politiikka on tänä syksynä suurten poliittisten ajattelijoiden (lue: Aristoteles, Locke. Marx ja muutama muu lähes tuntematon nimi) ideoiden käsittelemistä ja CEES:issä on päästy Neuvostoliiton jälkeiseen aikakauteen. Kolmas oppiaineeni on nyt venäjä. Woop woop! Olen lukenut kieltä koko lukion ajan ja täällä hyppäsin siis suoraan kakkosvuoden kurssille. Kyllä oli kieli hieman ruosteessa, kun istuin suullisen tunnilla viime torstaina ja yritin kelailla päässäni sanoja, joista voisin muodostaa lausita. Eikä kieliopista enää hajuakaan. Mutta eiköhän se siitä, ajan kanssa.

Sitä paitsi... Tättärättärää! Minähän voinkin lähteä yliopiston kautta Venäjälle ensi vuodeksi. En politiikan kurssin tiimoilta, mutta jos vaihdan tutkintoni politiikan ja venäjän Joint Honoursiksi niin sitten kyllä! Arvosanavaatimukset venäjästä eivät edes ole kamalan korkeat, ja näillä näkymillä yliopistoni myös maksaisi kurssimaksut. Siis vuosi Tverin yliopistossa Pietarin ja Moskovan välimaastossa, päivittäistä intensiivistä kielenopetusta, mutta ei muita pakollisia kursseja. Tällöin kanditutkintoni suorittaminen venyisi neljästä vuodesta viiteen vuoteen, mutta kukapa ei haluaisi viettää opiskelijaelämää mahdollisimman pitkään! Tosin vaihtovuosi/ puoli vuotta jossain lämpimässä maassa ei sekään kuulostaisi mitenkään huonolta, mutta. Ainakin todella vakavasti harkitsen sinne lähtemistä.




Ps. Eilen aamulla laitoin ensimmäistä kertaa vapaaehtoisesti maitoa teeheni. Tältä tieltä ei ole paluuta.

Melkein kodin näköinen kämppä

Täällä sitä ollaan, takaisin Glasgow'ssa, tuossa raskaan työn ja raskaiden huvien kaupungissa. Kuljen samoja katuja viime vuonna, kaupoista saa samaa Tesco Value -tavaraa ja ulkona sataa. The Book Clubissa voi nauttia halpoja mansikkamargaritoja, harmi vaan, että nillä oli eilen Triple Sec loppunut kesken. Kattojen ylle kohoaa kirkkoon rakennetun Oran Moir -pubin torni. Sen avulla on helppo suunnistaa illalla, sillä tornin ympärillä on sininen sädekehä, joka näkyy pimeässä pitkälle.

Kaiken kaikkiaan tämä on edelleen se sama kaupunki, josta lähdin viime toukokuussa.

Juurikin klassisesti tuntuu siltä, kuin en olisi ollut poissa ollenkaan. Tosin nyt en asu enää yliopiston vieressä hienolla alueella kahden hengen huoneessa. Minulla on oma huone kimppakämpässä vähän kämäsemmällä alueella, kuitenkin vain parinkymmenen minuutin kävelymatkan päässä yliopistolta. Tilaa on todella paljon, ja oikeastaan huone on vähän liian iso ja korkea, etenkin talvikuukausien läämittämistä ajatellen. Seuraavana ostoslistalla ovat paksut verhot ja iso matto. Ja eristysteippi, jolla saa toivottavasti tilkittyä suurimman osan noista ikkunapielien tuuletusaukoista.

Viime vuonna tämä kaikki tuntui eksoottiselta ja jännittävältä. Kun odottelin jonossa pitkään vuoroani, niin se ei haitannut ollenkaan -olinhan juuri tullut Britanniaan, kohteliaiden ihmisten valtakuntaan, ja jonottaminen oli osa kulttuurikokemusta. Kun kuka tahansa puhui minulle, ajattelin: "Miten ihana aksentti, milloinkohan opin matkimaan tuota?" Tai ehkä oikeammin: "Onpa mielenkiintoinen aksentti, milloinkohan opin ymmärtämään tuota?" Liikuin vaan porukan mukana, nauroin samoille läpille kuin muut ja käyttäydyin kuin olisin juuri täyttänyt kuusitoista. Sweet sixteen, kaikki on ihanaa ja karamellinväristä, jopa sateeseen homehtuneet sohvat ja opiskelijakämpän seinästä halkeileva rappaus.

Tässä ovi huoneeseeni kuuden hengen kimppakämpässä. "Marikki" on kaikille ei-suomalaisille vähän vaikea nimi, ja mulle onkin kertynyt ihan kiitettävästi lempinimiä. "Mazza" on yksi, muita esimerkiksi "Marrisoon" tai yksinkertaisesti "Mari".

Tässä huoneeni uudessa kämpässä. Tältä täällä näyttää edelleen, kun en ole saanut aikaiseksi laittaa tavaroita paikalleen.

Näkymä kadulle ei ole ihan yhtä fancy kuin viime vuonna, mutta ainakin liikenneyhteyksien pitäisi pelata.

Ihan kaikesta paikallisesta mongerruksesta en edelleenkään saa selvää, mutta kyllä musta tuntuu siltä, että olen aika hyvin kotiutunut tähän kaupunkiin. Ainakin olen päässyt siihen vaiheeseen, että mua kiinnostaa liikkua vähän isommalla alueella ja ottaa selvää, mitä missäkin tapahtuu. Ei välttämättä huvita lähteä joka ikiseen baariin, ihan vain siksi, että se sattuu olemaan Glasgow'ssa.

Saavuin kaupunkiin viime sunnuntaina. Viidestä kämppiksestäni paikalla on neljä ja viides on tulossa torstaiaamulla. Tänään hengalin yliopiston fuksimarkkinoilla rekryämässä lisää pelaajia rugbyn pariin. Muuten aika on kulunut asioita hoidellessa ja ex-kämppisten luona kyläillessä. Sain myöskin roudattua kaverin luona säilössä olleet kamat takaisin tänne kämppään. Vielä pitäisi putsata muutama kaapisto, pestä huoneen lattia ja tehdä tästä kämpästä kodin näköinen. Mutta tästä se lähtee, uusi vuosi täynnä uusia haasteita.

Avainkaapissa on kuvat kaikista olennaisista tyypeistä: ihan viralliset asukkaat, haamukämppis Lucy ja Hannahin kaveri Clara, joka on tällä hetkellä kylässä.

Paddington-boksiin keräämme kassan yhteisiä hankintoja varten.

Näkymä eteiseen... Pidämme huolta siisteidestä ja tyylikkäästä ulkouodosta, siksi silitysrautakin on aina käyttövalmiina.

Muutaman rundin kautta Suomeen, tuohon kummaan maahan

Pari päivää olen ehtinyt jo olla Suomessa. Jos ei yli kolmeen viikkoon ehdi blogia päivittää, siihen täytyy olla syynsä. Olen viime aikoina reissaillut melko aktiivisesti ympäri Skotlantia, käynyt Saksassa kääntymässä ja Suomessakin olen nukkunut jo kolme yötä jossain muualla kuin omassa sängyssäni. Jotenkin kummallinen maa tämä Suomi, en ole ihan varma olenko nyt kotona vai enkö.

Vuosi on ollut mahtavaa aikaa, ja odotan innolla sitä, että pääsen syksyllä taas takaisin G-towniin. Silloin meillä on ihan oma kämppä, ja huomattavasti halvemmalla kuin yliopiston hallseissa. Perustamme kommuunin neljän viime vuoden kämppikseni ja yhden kämppikseni kaverin kanssa. Kuusi henkeä on loistava määrä, ei ainakaan pitäisi tulla tylsää hetkeä. Täytyy tosin katsoa, miten tämä homma käytännössä toimii, varsinkin kun kahdella tulevista kämppiksistäni on vähän juttua meneillään... ;)

Kämpän alakerrassa on morsiusliike eikä seinänaapureita ole kai ollenkaan. Mikä on ihanaa! Viime vuonna saimme kuunnella naapurieden meluvalituksia lähes viikoittain. Emmekä siis järjestäneet mitään juhlia viikoittain. Kämpässä on sen verran huonosti melueristetyt lattiat, että teekupin hakeminen keittiöstä kuulostaa alakerran naapureiden korvaan maanjäristykseltä. Siis heidän kertomansa mukaan, ehkä tässä on vähän liioittelua mukana myös. Miedänkin yläkerrassamme on asunut koko vuoden ajan porukkaa -kyllähän sieltä kuulee jokaisen askeleen, mutta emme lähteneet sen takia barrikadeille. Vikahan on kämpässä eikä naapureissa.

Vuoden mittaisen sähköpostivaihdon ja meidän mielestämme aiheettomien valitusten kunniaksi päätimme järjestää kunnon bileet vuoden päätteeksi. Homma kulki nimellä Fuck the Neighbours party. Pitihän niille antaa joku oikea syy valituksille. Kahden aikoihin yöllä yliopiston henkilökunta tuli sisään ja pyysi meitä lopettamaan pippalot. Seuraavana aamuna asuntolatoimistolta tullut maili oli aivan yhtä ympäripyöreä kuin aikaisemmat. No noise after 11 pm and please respect your neighbours. Samat damat sai siis teekupin hakemisesta illalla ja bileiden järjestämisestä. Olisi varmaan pitänyt järjestää niitä pippaloita vähän enemmän.

Ennen kuin lähdin tulemaan takaisin Suomeen kävimme muutaman kämppikseni kanssa Saban kotona maaseudulla Dumfries and Gallowayn alueella. Sää oli poikkeuksellisen lämmin ja poltin itseni pahemman kerran. Sillä Skotlannissahan ei voi palaa, turha sitä on mitään aurinkorasvaa hankkia. Alla siis muutama kuva tuolta reissulta. Lehmiä ja heppoja tuli näemmä enimmäkseen kuvattua.

Kaunis talo ja kaunis puutarha osui matkan varrelle, kun kävelimme laidunten luokse.



Tässä kuvassa on yksi Saban hepoista. Raukka on jo vähän vanhempi yksilö eikä syö enää ihan kunnolla. Eikä talvikarva oikein enää lähde itsestään pois. Sitä sai siinä vähän harjailla pois.



Jotenkin paljon hauskempaa kiivetä portin yli kuin avata se ja kulkea läpi.

Minä ja heppa. Nimiä en nyt valitettavasti muista...

Kotimatkalla kävin siis kääntymässä parin kaverin luona Saksassa. Toinen asuu lähellä Dortmundia samassa kaupungissa, jossa itsekin asuin vanhempieni kanssa tarha- ja ala-asteikäisenä. Toinen on suomalainen, joka on lähtenyt Müncheniin opiskelemaan. Ei siis riitä, että tulen Suomeen näkemään kavereita, täytyy käydä vähän muualllakin. Onneksi lentämään pääsee melko halvalla, ja onhan siinä hyviäkin puolia, kun on vähän pakko päästä reissaamaan...

Saksan sisällä pääsee muuten liikkumaan halvalla kimppakyydeillä, osoitteesta http://www.mitfahrgelegenheit.de/ niitä voi hakea eri reiteille ja ajankohdille. Tietysti saksan kielen tulkki kannattaa hommata, jos ei itse kieltä handlaa. Sivusto toimii oman kokemukseni mukaan todella hyvin. Kuten mullekin vinkattiin, kyytiä varatessa kannattaa tarkistaa, millaisia kommentteja kuski on saanut esimerkiksi Saksan rajoituksettomilla Autobahnoilla ajamisesta...

Tässä todistusaineistoa pakollisesta litran oluiden juonnista Müncheinssä.

Blogi jäänee nyt kesätauolla, jatkan sitten syksyllä kun pääsen taas takaisin Skotteihin jatkamaan opintoja. Kiitos kaikille lukijoille mielenkiinnosta ja hyvää kesää! Ja palatkaa toki jälleen syyskuussa lukemaan juttujani.

Rakkaudentoivotuksin,
Marikki

Vihdoin niille Skotlannin vuorille!

Ruotsalaisen kämppikseni Emman synttäreillä viime lauantaina oli puhetta, että vähän vaeltamaan olisi kiva vihdoinkin päästä. Skotlantilainen Stuart tarjoutui oppaaksi, eikä oikeastaan parempaa opasta olisi voinut toivoakaan. Stuart käyttää lomat ja viikonloput joko purjehtimiseen, campingiin tai vuorien valloittamiseen. Jouduin tosin samalla melko tavoitteelliseen seuraan kiipeämisen suhteen, sillä Stuartin lisäksi myös Emman ja Paige käyvät salilla lähes päivittäin. Parempi niin päin toisaalta, tehokas treeni minulle siis.

Skotlannin korkein kohta on Ben Neviksellä 1344 metrissä, eli vain vähän korkeammalla kuin Suomen korkein kohta Haltilla 1324 metrissä. Haltin korkein huippu löytyy Norjan puolelta ja sehän voittaa jopa Ben Neviksen 1365 metrillään. Oma tavoitteemme oli kiivetä The Cobblerille, joka on melko suosittu kohde vaihtelevan reitin, kekeisen sijainnin ja tietysti unohtumattomien maisemien takia. Korkeus 884 metriä ja tunnetaan myös lempinimellä Scotland's gym eli Skotlannin kuntosali. Ja ihan syystä.

Lähdimme aamulla aikaisin Glasgow'sta bussilla Arrochariin. Bussimatka on vain noin tunnin vähän liikenteestä riippuen. Vaellusreissussa meni kuutisen tuntia mulla, Emmalla ja Paigella. Stuart halusi yhteisen urakan jälkeen käydä valloittamassa vielä toisen vuoren. Meillä eivät enää jalat kantaneet siinä vaiheessa, joten päätimme suosiolla siirtyä pubiin odottamaan.

Sää vaihteli reissun aikana huomattavasti, mutta oli skotlantilaisiin olosuhteisiin nähden aika nappiin. Vettä ja rakeita tuli siis alle puolet siitä ajasta kun vuorilla vaelsimme. Kävellessä ei kyllä ehdi tulla kylmä, mutta oikukas sää tarkoittaa yleensä sitä, ettei lounas- ja evästauoille pysty pysähtymään kovin pitkäksi aikaa.   



Vaellus alkaa totta kai idylliseltä Fish&Chips-mestalta. Suunnitelmissa oli alun perin syödä siellä päivän päätteeksi, mutta paikallinen pubi veti siinä vaiheessa enemmän puoleensa.

Näkymä Loch Longille. Järven vasemmalla puolella Arrocharin kylä, oikealla vaellusreitti The Cobblerille.

Reissun aluksi tälläiset näkymät näyttivät kuvaamisen arvoisilta -standardit vähän muuttuivat reissun edetessä...

Lampaitahan tämä maa on täynnä. Niitä näkyi pitkin matkaa kukkuloiden rinteillä. Tämä yksilö osui sopivasti vaelluspolulle.

Vaelluspolulta on välillä kiva poiketa pöpelikköön -enemmän seikkailun meininkiä.



Vesi on kirkasta ja juomakelpoista kansallispuistossa. Vallusreitin viertä kulki koko ajan puro. Tässä kohden on jokinlainen pato. [KUVA: PAIGE PURDON]

Stuart ja Emma poseeraavat kameralle, taustalla The Cobbler.



Melkoiselta haasteelta näyttää tämä vuori... Kai se vain testaamalla selviää, kumpi on voittaja.

Puolet matkasta piti ihan oikeasti kiivetä, käsiä apuna käyttäen. Ilman kunnollisia vaelluskenkiä olisin varmasti nyrjäyttänyt nilkkani vähintään seitsemän kertaa matkan aikana. Tasapainokaan ei ole mulla mitenkään parhaasta päästä. Pääsin kuitenkin turvallisesti ylös asti.

Huipulla! Tain ainakin melkein. En tiedä, onko mulla jalat koskaan olleet yhtä pahasti hapoilla. [KUVA: PAIGE PURDON]

Perusnäkymä matkan varrelta.

Vielä viimeinen pätkä kavuttavana.

Paige, Stuart, minä ja Emma. Taisimme löytää vuoren korkeimman kohdan.

Seikkailu ei tietenkään voinut olla päätöksessään ilman viimeisen kiviröykkiön valloittamista. Ihan turvalliselta tämä ei kuitenkaan näyttänyt, sillä kivipatsaan takaa oli melko suora pudotus laaksoon. Kivipatsaan keskellä oli ihmisenmentävä aukko, josta pääsi kivipatsaan toiselle puolelle. 

Itse pääsin tähän asti. Sen jälkeen kiviseinän ja pudotuksen väliin jäi maksimissaan metrin levyinen palsta, jota pitkin olisi päässyt etenemään. Hieman liian huteralla pohajlla oltiin tässä vaiheessa minun mielestäni. Kivipohja näytti sitäpaitsi viettävän vähän alaspäin ja hieman liukkaalta myös, vaikkei se sitä kuulemma ollut. Hieman taisivat jalat täristä myös kun koikkeloin takaisin tukevalle maaperälle. Pitkähkö hetki meni arpoessa, miten kummassa olin ylipäänsä tuonne päässyt ja mitä kiviä pitkin pääsisin takaisin turvaan. [KUVA: PAIGE PURDON] 

Nää kaksi täysin päästään seonnutta tyyppiä siis oikeasti kiipesivät huipun huipulle asti. [KUVA: PAIGE PURDON]

Haloo Helsinki! Baarin TV:stä näkyy Hartwall-areena

Perkele! Ja Ihanaa, Leijonat, Ihanaa! Eiköhän tällä sanavarastolla pärjää brittinä suomalaisia opiskelijoita täynnä olevassa baarissa.

Kyselin tässä pari päivää sitten muutamalta kämppikseltä, näyttääkö mikään pubi täällä jääkiekon MM:iä, pakkohan ne Suomen pelit on nähdä, ainakin jännittävimmät. Se ei kuitenkaan ole mikään iso laji täällä, joten pelkäsin jo joutuvani ostamaan Katsomon kalliin ulkomaapaketin. No, ehkäpä yliopiston Nordic Societyllä oli tässä sormensa pelissä, en tiedä, joka tapauksessa PJ Champs -urheilubaari näyttää pelit. Tosin vähän ärsyttävästi sellaiselta saksalaiselta kanavalta, joka vaihtoi aina välillä Ruotsi - Venäjä -peliin jännittävissä kohdissa.

Aika monesta asiasta huomaa, että lätkä tosiaan on se ykköslaji suomessa. Ehkä lähtien siitä, että kaikki suomalaiset osaavat yleensä luistella... Viime joulun alla, kun täällä oli keskustassa luistinrata, huomasi kyllä, että aika moni oli jäällä ensimmäistä kertaa. Lähdin katsomaan peliä kolmen kämppiksen ja yhden kaverin kaverin kanssa. Kukaan heistä ei kai ollut aiemmin katsonut kokonaista peliä, mutta tykkäsivät. Ja totta kai katsoin asialliseksi opettaa heille muutaman olennaisimman suomalaisen jääkiekkofraasin. Perrrkele! Ja ihanaa leijonat ihanaa.    

Lisäksi muuten pääsen näkemään kaikki ottelut ilmaiseksi YouTubesta. Suomessahan tämä ei ole mahdollista ilman estojen kiertämistä, mikä ei ole tietenkään laillista mutta kuulemani mukaan melko helppoa. Voi olla, että Suomessa tulee olemaan vähän vaikeaa pitää yllä status quota muun maailman siirtyessä ilmaisen netti-TV:n normiin.



Urheilubaari PJ Champs näyttää jääkiekon MM-ottelut. Paljon suomalaisia oli katsomassa, sääli vaan että Kanada vei tämän pelin 5-3 -voitolla.



Tänään aamupäivästä autoin paria kämppistä kantamaan muuttolaatikoita portaita alas. Lähdön meininkiä osalle, vaikka toisilla on vielä tenttejä edessä. Oma viimeinen tenttini oli torstaina, ja eiköhän se ihan kiitettävästi mennyt. Tosin esseevastauksissa on aina vähän se, että on vaikea arvoida, kuinka nappiin ne omat argumentit ovat osuneet.

Public Policya varten meidän pitää kahdessa tunnissa ehtiä kirjoittamaan kolme esseevastausta. Eli pieni kiva aikapaine päällä siis koko ajan. Esseissä pitäisi viitata lähteisiin niin paljon kuin mahdollista, vaikka kai hyvin perusteltu argumentti on tärkein. Lähdeartikkelien ja kirjojen kirjoittajat ja ilmestymisvuodet pitää osata ulkoa, jotta niitä voi käyttää. Vähän turhaa nyhväämistä minun mielestäni. Kyllä sitä tentistä läpi pääsee ilmankin, mutta päätin kuitenkin tenttiaamuna vielä luetella litaniaa deBeauvoir, 1953, Millie, 2004, Muncie, 2004, Shellenberger ja Nordhaus, 2004, Hardin, 1968... Sentään yliopistolla ei mennä ihan yhtä pitkälle kuin kouluissa täällä: kirja-analyyseja varten pitää opetella ulkoa sitaatteja sekä itse teoksesta että arvosteluista. Pääasia on se että keskitytään olennaiseen, niinhän se meni?

Tenttien päälle kävin huonekaverini kanssa vähän isommalla shoppausreissulla. Aikamoinen aikakauden päätös, kun aamu alkaa yhtäkkiä jollain muulla kuin luentomuistiinpanojen tai tenttikirjan avaamisella. Huonekaverini lähti eilen kotiin Bulgariaan ja olen nyt ensimmäistä kertaa itsekseni tässä huoneessa viime syyskuun jälkeen. Kummasti eri fiilis. Ei yksinäinen, kyllähän täällä porukkaa riittää muissa huoneissa. Ihan mukavaa ehkä vaihteeksi saada vähän enemmän ilmaa ympärilleen.

Viime aikoina kaksi kämppistäni on yrittänyt uskotella kaikille vastaan tuleville uusille tyypeille, että he ovat kaksoset. Samaa näköä nyt ei hirveästi ole tummia hiuksia lukuun ottamatta, mutta suurimmalle osalle tarina on mennyt täydestä. Kuka nyt selittäisi jotain noin älytöntä, jos se ei olisi totta? Peitetarina on totta kai myös aukoton: kaksoset viettivät lapsuutensa yhdessä Invernessessä Pohjois-Skotlannissa. Heissä on sekä englantilaista että etiopialaista verta, mikä selittää kiharien tummien hiusten ja vaalean ihon yhdistelmän. Ero koitti kuitenkin taisteluparin ryhdyttyä nuorisorikollisuuden tiellä. Heinävajan tuhopolton takia toinen sisaruksista lähetettiin nuorisovankilaan ja toinen jonnekin kauas yksityiskouluun. Tästä seurauksena varsin erilaiset aksentit. Nyt tämä kohtalon erottama pari on päätynyt takaisin saman katon alle Glasgow'n yliopiston asuntolaan. Yksityiskoulun käynyt Matt yrittää parhaansa mukaan saada ketjupolttaja Lucyn takaisin kaidalle tielle. Yritys vaikuttaa kuitenkin tuhoon tuomitulta: Matt on itsekin alkanut turmeltua Glasgow'n yössä.

Ehkä kepposen onnistumista on edesauttanut se, ettei kukaan kepposen kohteista ole kuullut koko peitetarinaa.

Muuten kaikki on mallillaan, kiva viettää rentoa aikaa yhdessä nyt kun tentit ovat suurimmalta osalta ohi. Huomenna joukkueeni isännöimä rugby 7's -turnaus. Saa nähdä, miten multa sujuu tuo juoksentelu, syöttely ja vastustajien väistely huomenna. Ne eivät nimittäin ole niitä kaikista vahvimpia kykyjäni kentällä...

Mitä niistä halkeilevista seinistä ja rapisevista maaleista...

Viime päivinä Facebookissa oli kaksi hilpeää päivitystä Glasgow'hon palaamisesta.

Kämppikseni Lucy: "Jäin pois junasta Queen Streetillä ja siinä joku pummi keräili röökinnatsoja roskiksista ja jatkoi niiden polttamista. Kiva olla takaisin täällä."

Laajennetun kaveripiirin Johann: "Takaisin Glasgow'ssa. Mikä on ensimmäinen juttu, josta kuulen? Joku tyyppi on just murhattu ihan mun kämpän edessä. Hirveän kotoisa olo..."

(fb-päivitykset mun vapaasti kääntäminä, originaalikieli englanti, ei täällä kaikki puhu suomea, vaikka suomalaisia opiskelijoita onkin melko paljon...)

Glasgow on kuuluisa siitä, että meininki on välillä vähän rough. Yliopiston uusien opiskelijoiden ohjeissa neuvotaan liikkumaan taksilla öisin tai suunnittelemaan kävelyreitit siten, ettei kukaan joudu kävelemään mitään pätkää yksin. Täältä löytyy vierekkäisiä asuinalueita, joissa kadun toisella puolella eliniänodote on kymmenen vuotta alhaisempi kuin siellä kadun paremmalla puolen. Britannia on luokkayhteiskunta, mikä taitaa näkyä muussakin kuin aksentissa. Mitä kauempana puhuttu aksentti on kuningattaren englannista ja mitä vaikeaselkoisempi se on ulkomaalaisille, sitä alempana kyseinen henkilö todennäköisesti on yhteiskunnan rappusilla.

Glasgow eli ennen teollisuudella ja telakoilla, mutta monet sen alan työpaikat ovat siirtyneet melko tehokkaasti halvemman työvoiman maihin. Sosiaaliturvaa karsittiin rutkasti 80-luvulla ja nyt taas kerätään rahoja alijäämän leikkaamiseen yhteiskunnan köyhimmiltä. Ehkä siinä muutama syy siihen, miksi katukuvassa näkyy paljon kerjääviä glasgowlaisia ja asunnottomia myymässä Big Issue-lehteä. Opiskelumaksut ovat myös olleet koko ajan nousussa, ja vaikka opiskelu onkin skoteille ilmaista, kaikilla muilla briteillä on iso velkataakka valmistuessa. Kaduilla näkyy myös selvästi opiskelijan näköisiä ihmisiä kerjäämässä.

On täällä paljon hyvääkin, opiskelijaelämässä lähinnä sitä. Ihmiset ovat lähtökohtaisesti hirveän ystävällisiä.  Muun muassa Tescon edessä päivästä toiseen seisovan Big Issuen myyjän kanssa juttelisin mielelläni pidempäänkin, jos saisin jotain selvää hänen aksentistaan. Kaupoissa kysellään kuulumisia ja ostokset pakataan kassiin. Ja onhan elämä tavallaan kirjavampaa, kun täällä on ihan oikeasti rapakunnossa olevia huonomaineisia asuinalueita, sellaisia kuin Helsingin Kallio on ehkä joskus ollut.

Maryhill on juuri tuollainen huonomaineinen alue, ja Maryhill Roadilta olemme löytäneet kämpän ensi vuodeksi. Tosin tässä tapauksessa kyse on enemmän maineesta kuin todellisesta hämärämeiningistä, sillä kämppä on sen verran lähellä yliopistoa ja hyvämaineista Westendiä, että ongelmia tuskin tulee. Myös yliopiston suurin opiskelijakylä on ihan naapurissa. Aivan mahtavaa, että kämppä vihdoin löytyi! Kuuden hengen yhteiskämpät ovat olleet kiven alla, ja tämä on kaiken lisäksi todella halpa.  Kyllä täällä ihan hyvin pärjää, kunhan osaa kiertää tietyt alueet pimeän tultua, käyttää taksia ja tulla iltaisin porukassa kotiin.

Kämppä näyttää ulkoa todella rähjäiseltä ja rappukäytävässä putovat sekä maalit että kaakelit niskaan, mutta sisältöhän se on mikä ratkaisee. Keittiö on iso, kaikki fasiliteetit ovat kunnossa ja meille on annettu vapaus maalailla seiniä ja järjestellä kämppää muutenkin miten parhaaksi näemme. Mitään vuokrasopimusta ei tosin ole vielä tehty, mutta kämppä on otettu pois markkinoilta ja kunhan saamme vuokravakuuden kokonaan maksettua sopimuksenkin tekeminen pitäisi tulla ajankohtaiseksi. Ainut seinänaapurimme on tietääkseni alakerran morsiusliike, joka sulkee ovensa iltakuudelta. Tämä tarkoittaa siis seuraavaa: bileet, bileet!!

Muuten mulle kuuluu lähinnä opiskelua. Saksan, Venäjän ja Kiinan poliittiset järjestelmät alkavat olla melko hyvin hanskassa. Politiikan tentti on torstaina, sitä seuraavana torstaina itä-Euroopan tutkimusken tentti ja siitä viikon päästä public policy. Torstaina on myös meidän rugbyjoukkueen Oscar gaala -teemainen palkintojenjakotilaisuus. Fancy dress siis kehiin jälleen! Mulla ei kyllä ole mitään hajua, miksi voisin pukeutua. Ideas, anyone? Muutama klassikkolookki: punainen matto, Oscar-patsas ja itkuinen häviäjä, jolta valuvat meikit naamalta. Pari joukkuekaveria visioi myös pukeutuvansa random Oscar-nimiseksi kuuluisuudeksi. Kyllähän näistä voisi työstää, mutta kivempi olisi keksiä jotain omaperäisempää.

Tosimies pelaa rugbya darrassa -ainakin kiertueella Luxemburgissa

Palasin myöhään viime sunnuntai-iltana rugbyreissulta Luxemburgista. Nyt olen sen verran palautunut, että blogipäivityskin onnistuu... Rugbykulttuuriin kuuluu tottakai olennaisena juhliminen, ja sitä tulikin reissussa tehtyä huomattavasti enemmän kuin itse rugbyn pelaamista. Lads on tour! Go hard or go home! Pääasia, että meininki on mahdollisimman miehekästä. Turha tässä on mitenkään kovin naisellisesti käyttäytyä.

Lauantaina meitä oli vastassa Luxemburgin ainut naisten joukkue Walferdange Foxes. Kyllä kai reissulle piti jokin tekosyy hankkia... Vastustajajoukkue oli aika samanlainen kuin meidän joukkueemme, eli paljon nopeita jalkoja, mutta vähän huolimatonta kontaktipelaamista. Peli päättyi meidän tappioksemme, ehkä osin myös sen kollektiivisen krapulan takia. Yllättävän hyvin meillä kuitenkin lähti peli kulkemaan, kun ottaa huomioon, että osa porukasta tuli edellisenä iltana takaisin hotellille kello kuuden aikoihin aamuyöllä.

Luxemburgissa ei ollut satanut muutamaan viikkoon ja kenttä oli sen mukainen: varsin epämukavaa kovaksi kuivunutta mutaa harventuneen ruohokerroksen alla. Loukkaantumisriski tottakai kasvoi kovan kentän takia. Meidän kapteeni kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan polvivamman takia ensimmäisen puoliajan loppupuolella. Mitään sisäisiä rakenteita ei kuitenkaan ollut mennyt rikki, eli parantumisessa ei pitäisi kulua kovin pitkään. Kastelulaitteet olisivat tietty käteviä kentän pehmittämiseen, mutta kun rugby ei ole mikään iso laji Luxemburgissa, joten se siitä luksuksesta. Tuli kyllä vähän Skotlannin märkiä ja mutaisia kenttiä ikävä.

Fiilis oli korkealla pelin jälkeen kun saimme kotijoukkueelta oluet käteen. [KUVA: HELEN DENNISON]



Luxemburg on kummallinen paikka. Tapasin perjantai-iltana eräässä yökerhossa viisi suomalaista, joista yksi oli töissä pankissa ja neljä muuta aupaireja. Kuten ilmeisesti kaikki. Maa on pieni, asukkaita vain puoli miljoonaa. Tosi harva siellä asuvista on aito luxemburgilainen, suurin osa on tullut töiden perässä. Ilmaisjakelulehdissä on söpöjä uutisia lentokentän matkustajaennätyksistä, hyvän naapuruston ominaisuuksista ja parkkipaikkaryöstöistä. Alkoholi, tupakka ja bensiini on halpaa ja kaikki muu melko kallista.

Jonkin verran ehdimme kierrellä myös nähtävyyksiä. Kävimme muunmuassa Casemates-luolaverkostossa seikkailemassa. Kyseessä on siis 23 kilometrin pituinen sokkelo, jota on käytetty sotien aikana varastona ja suojapaikkana. Kävimme myös palatsilla kääntymässä, mutta muuten tuli nähtyä lähinnä puistoja ja baareja. Juustot olivat ihania! Sääli vain, että olin reissussa ainoastaan täyteen ahdetun käsimatkatavararepun kanssa, muuten olisin ostanut mukaan kiitettävän määrän juustoja. Cheddar alkaa jo kyllästyttää pahemman kerran, mutta pienissä kaupoissa ei ole pajoa muuta tarjolla ja isommissakin kaupoissa muut juustot ovat kalliimpia. 

Ihmispyramidi on hyvää treeniä rugbypeliä varten, vai miten se nyt menikään? [KUVA: BETH DARBYSHIRE]

Reissussa meni hetki, ennen kuin tajusin, että englannin sijaan paikallisille kannattaa ehkä yrittää puhua saksaa. Virallisia kieliä on nimittäin kolme: ranska, luxemburg ja saksa. Olen asunut Saksassa ja käynyt myös lukioni saksaksi, ja oikeastaan puhun saksaa paremmin kuin englantia. En tiedä miksi, mutta saksan puhuminen tuotti jostain syystä ylitsepääsemättömiä vaikeuksia. Kai se johtui siitä, että olen tottunut puhumaan nimenomaan englantia ulkomailla: sitähän yleensä kaikki osaavat vähän, se on kansainvälinen business- ja turistikieli. Ja samalla silti koko muun joukkueeni äidinkieli. Tuntui tosi kummalliselta, kun satunnaiset ulkopuoliset varmaan luulivat, että olen vain laiska britti, joka ei ole koskaan vaivautunut opettelemaan mitään muita kieliä. Edes sitä ranskaa ihan vähäsen, kuten ilmeisesti suurin osa briteistä.

Nyt on kiva olla taas kotona Skotlannissa. Olen vähän jo edistynyt tentteihinlukuprojektissani, huomenna sen homman voisi yrittää saada kunnolla käyntiin. Sääkin on muuttunut taas kylmäksi, mikä on ehkä opiskelun kannalta ihan hyvä. Glasgow'ssa ei sentään tullut lunta niin kuin pohjois-Skotlannissa.

Lähtölaskenta rugbykiertueelle alkakoon!

Ihan kohta kerään kamat kasaan ja lähden kentälle. Kohteena on Luxemburg ja seurana yliopiston rugbyjoukkue. Minun lisäkseni reissuun lähtee ainoastaan kaksi fuksia, ja nyt vähän pelottaa. Ja kuulemma ihan syystä. Rugbyreissu on kumminkin aina rugbyreissu. Tiedän ainoastaan, että meillä jossain vaiheessa reissua on ihan oikea peli. Muuten homma kai lähtee rullaamaan aika hyvin siitä, kun lentokentällä tilataan ensimmäiset oluet.

Jätän suosiolla kameran kotiin, koska todennäköisyydet ovat hyvät että sille muuten käy huonosti reissussa. Opiskelukirjat- ne jäävät tottakai myös. Toisaalta helppo päättää, kun otamme matkaan pelkät käsimatkatavarat. Ei sinne reppuun kauheasti isoa kameraa tai kirjoja mahdu.

Viime päivät ovat olleet käytännössä lomailua: viimeinen kunnon luento minulla oli viikko sitten tiistaina, torstaina palautin viimeisen esseen ja nyt onkin melkein kuukausi aikaa ensimmäiseen tenttiin. School's out for summer! Sää on ollut todella poikkeuksellisen lämmin, kaikki ennätykset ovat menneet rikki. Eilenkin vietin kirjan kanssa aikaa kirjaston edessä olevalla nurmialueella -t-paidassa ja shortseissa. Huonomminkin voisi olla.

Kämppä täällä on ollut melko tyhjä kun monet ovat valuneet kotipaikkakunnilleen tai lähteneet reissaamaan. Jenkit totta kai tykkäävät kierrellä Eurooppaa tilaisuuden tullen. Pari kämppistä lähti myös Teneriffalle viikoksi ruskettumaan. Nyt kun minäkin lähden tänne jää vain kaksi kämppistä lukemaan tentteihin. Tavallaan tosi surullista, kun kaikki ovat poissa, mutta välillä on hyvä pitää tauko ja hengähtää.

Jep, nyt tosiaan laitan kamat kasaan ja lähden sinne kentälle...

Loch Lomond ja oikeaoppinen baarikäytös

You’ll take the high road and I’ll take the low road,

And I’ll be in Scotland afore you.

Where me and my true love will never meet again,

On the bonnie, bonnie banks of Loch Lomond...

[sanat skotlantilaisesta kansanlaulusta]

Mulla on ollut viime viikolla ensimmäistä kertaa kaveri käymässä Suomesta. Saatoin iltapäivällä kaverin lentokenttäbussille ja lähetin takaisin koti-Suomeen. Nyt väsyttää. Viikon aikana olen kävellyt enemmän kuin yleensä ja nukkunut vähemmän kuin yleensä. Mutta kyllä kannatti. Olen päässyt olemaan vähän turisti itsekin, tekemään heräteostoksia ja käymään uusissa paikoissa.

Yksi niistä oli Loch Lomond, eli vähän vastaava kuin Loch Ness, mutta tässä lähellä. Itseasiassa bussimatka Glasgow'sta Loch Lomondille kesti vain reilun puoli tuntia. Järvimaisema oli kaunis ja näytti toisinaan ihan Suomelta. Tosin järven reunalla korkeuteen kohoavat linnat ja laiduntavat lampaat palauttivat mielen takaisin Skotlantiin.

Melkoisen pramea Loch Lomond Youth Hostel järven rannalla.

Jokisuisto Loch Lomondin eteläkärjessä.

Satama on täynnä uponneita soutuveneitä ja vähän isompiakin aluksia...

Aurinko tuli vihdoin esiin! Siinä se siintää, kansanlaulusta tuttu järvi Loch Lomond. Loch tarkoittaa siis järveä, eikä skotlannissa kovin montaa lakea ole. Ne muutamat ovat englantilaisten nimeämiä, ja niistä emme puhu muuten kuin kuiskutellen.

Kävimme tottakai myös Edinburghissa. Olen ehtinyt ravata Glasgow'n ja Edinburghin väliä tiiviiseen tahtiin sekä rugbyn että matkailun merkeissä, mutta kaupungista löytyy aina uutta tekemistä. Kävimme muun muassa The Elephant Housessa, jossa J.K. Rowling kirjoitti ensimmäisen Potterinsa ja kiipesimme eräälle kaupungin korkeista mäistä. Hämärän laskeuduttua lähdimme opastetulle kummituskierrokselle. Kuka nyt ei haluaisi menettää yöuniaan seuraavaksi viikoksi... Edinburgh on ollut ilmeisesti noitavainojen keskuspaikkoja, ja noitarovioiden rituaalit selostettiinkin meille ihanan yksityiskohtaisesti. Noidiksi epäiltyjä naisiahan testattiin heittämällä heidät kädet ja jalat sidottuina jokeen. Mikäli epäillyt upposivat veden alle, heidät oli toimitettu ennenaikaisesti taivaaseen. Osa noidiksi epäillyistä kuitenkin selvisi testistä eikä vajonnut pohjaan. Syy tähän on, että järjettömän kokoiset hameet kelluttivat heitä ulosteita ja roskaa täynnä olevan joen pinnalla. Kiertelimme kaupungin alle rakennetuissa katakombeissa, jotka ovat nykyisin muun muassa wicca-noitien käytössä. Kävimme myös kidutusmuseossa, jossa eräs kierroksen osanottajista pyörtyi. Niin käy kuulemma lähes joka kierroksella.

Kierroksen päätteeksi saimme lasilliset viskiä ja shortbreadia, paikallisia keksejä. Ehkä se rauhoitti sen verran, että sain nukuttua yöni ongelmitta. Silti ihan mukavaa, että noitavainoista on päästy vähän eteenpäin.

Nyt voin keskittyä hetkeksi opiskeluun ja esseiden kirjoitteluun, mikäli en saa aikaan baaritappelua. En tiedä, voiko baaritappelun käynnistää vahingossa, mutta ehkä minä olen juuri se henkilö, joka siihen pystyy. Ja tämähän ei ole sitä miltä tämä kuulostaa, vaan ainoastaa aasinsilta hauskaan tarinaan viime viikon viikonlopulta.

Suomessa olen harvemmin nähnyt baarissa sellaisia vähän vankilakundien näköisiä kaljuja, tatuoituja, isoja miehiä, joiden hauikset ovat ehkä yhtä isoja kuin minun reiteni. Tai varmasti niitä on, muttei ehkä samassa mittakaavassa kuin täällä. Nämä miehet katselevat urheilua, juttelevat kavereiden kanssa ja siemailevat sivistyneesti cocktaileja baarissa. En ole ikinä nähnyt kenenkään tappelevan missään, vaikka Glasgow'lla onkin sellainen maine.

Istuimme ulkona coctailbaarin terassilla viettämässä erään kämppikseni synttäreitä. Terassin alemmalla tasolla oli kolmen hengen porukka noita bodaajamiehiä. Olin juonut juomani ja päätin aikani kuluksi yrittää heittää juomassa olleita jäitä alemmalla tasolla olevaan roskikseen. En osunut. Höh. Nostin katseeni ja huomasin, että bodaajamiehet katselivat hölmistyneinä ympärilleen. Kuka hemmetti heittelee noita perkeleen jäitä? he näyttivät kelailevan. Meidän porukka istui siinä, jutteli. Lähinnä tyttöjä, ei ketään isoja bodaajamiehiä. Kuka täällä haastaa riitaa? Ei siellä terassilla ollut ketään muuta, ja aita oli liian korkea. Yritin käyttäytyä normaalisti ja olla nauramatta. Miehet seurasivat meitä huvituksen ja epäuskon sekaisin katsein vielä siinä vaiheessa kun siirryimme sisätiloihin. Tätä se on, tosielämän komiikka.